kauriinmetsästäjä

Annoin sinulle taian
metsäpuun alla, sen kätköissä
tammenlehti punehtuneiden poskiemme peitteenä
etusormesi piirsi kaksi suloista
kauriin vasaa leikkimään
pilvenhattaran haituvalle

sinun ja minun,
katseidemme,
hellyys poltti lehvästöön
ikuisuuden sinetin.

oravan kuiskauksin
narskutimme rakkauden
" minä sinua
ja sinä minua "
hymykuoppasi olivat täynnä
naurunpoikasia jotka hiljaa sipsuttivat
korvaani kuin ruskan viimeinen
auringon leimuava säde.
hetkeksikään hiljaisuus
ei pakottanut tuulta
ottamaan meitä syleilyynsä.

revontulissa vaani
ajan kuolevaisuus
viiiman käydessä kovemmaksi
uppouduin lumivaippaan tiukemmin
kymmenittäin lumienkeleitä
rukouksissaan huutavat sinua palaamaan

.suljet yhteyden.

vain hazaran ruokoton tuska
kuuluu ääneni ylitse meren kuohunnasta
vaaleanpunainen vaahto ruoskii sieluani
Tuudittaudun ajatukseen;
ehkä majakasta on loppunut patterit.

shamaani manaa
kauriinmetsästäjiä kauemmas iholtani
myrkkynuolen heikotukseen
ei kuitenkaan ole taikaa;
se on k a d o n n u t.

pieni bambesi ei enää
hengitä suudellen
lasista haihtunutta
häivähdystäsi