hymyilen
vaikka kyyneleet
polttelisivat silmissäni
hymyilen
vaikka sydämeni
pirstoutuisi sirpaleiksi
hymyilen
vaikka demonini
minut päihittäisi
hymyilen
vaikka hämäräni
tihentyisi pilkkopimeäksi
hymyilen
vaikka tuhat ja yksi yötä
kääntyisivät unettomina aamuiksi
hymyilen
vaikka säröni
kasvaisivat railoiksi
hymyilen
vaikka koko maailmani
silmieni edessä romahtaisi
hymyilen
jotta sinun olosi
olisi helpompi
vaikka kyyneleet
polttelisivat silmissäni
hymyilen
vaikka sydämeni
pirstoutuisi sirpaleiksi
hymyilen
vaikka demonini
minut päihittäisi
hymyilen
vaikka hämäräni
tihentyisi pilkkopimeäksi
hymyilen
vaikka tuhat ja yksi yötä
kääntyisivät unettomina aamuiksi
hymyilen
vaikka säröni
kasvaisivat railoiksi
hymyilen
vaikka koko maailmani
silmieni edessä romahtaisi
hymyilen
jotta sinun olosi
olisi helpompi
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runossasi ei nyt ehkä ihan tuosta ollut kysymys,vaan empatiakyvystä,joka venyy poikkeuksellisiin mittoihin. Itsensä unohtamisesta jossain väärin,kun toisella ehkä on niin rankkaa,ettei voi näyttää omia kyyneleitään ja on pysyttävä vahvana kahden edestä
Hyvin kirjoitettu vaikeasta asiasta.
Sivut