Nimetön

kun minä
luen sinun elämäntarinasi
niin kuin roskalehden:
kuvia katsellen, hyppien väliotsikosta toiseen
minä tunnen olevani saastainen riistaeläimen ruho
likainen happosade valkeankalpeille käsivarsille

minä raastinraudalla silitän sydänalaani
ja yritän olla siinä vieressä
vaikka olet vastapäätä
vaikka olet selkä selkääni vasten

mikä minussa muka
olisi sellaista mitä
et muualta saisi
miksi olisin yhtään ainutlaatuisempi
kuin anna emilia roosa tuuli ellen
tai joku niistä
joilla ei edes ole nimeä

minä luen sinun tarinaasi uudelleen
minä halaan tietokonen näyttöä
minä syleilen niitä pikseleitä
joissa on sinun elämäsi kaunein sinfonia

kun voisinkin
eliminoida nuo kuolemat
kuin muuttujat matemaattisesta yhtälöstä
kun voisinkin
sieventää kaiken
sinulle sopivaan muotoon