Hänen jalkansa pettivät. Monia tuhansia kilometriä juosseet ja matkaa taittaneet jalat. Hän lyyhistyi raskaasti polvilleen, metalliset polvisujukset kolahtivat kiviseen pintaan ja koko hiljainen käytävä kaikui äänestä. Hän piteli toista kättään rinnalla, kylmän rintasuojuksen päällä, joka oli lävistetty. Jälki oli usean sentin pituinen, syvälle uponnut.
Miekka hänen kädestään putosi.
Poika tuupertui lattialle, eikä enää hievahtanut. Silmät järkytyksestä avoinna. Suu äänettömään huutoon avautuneena.
Tyttö kohotti miekkaansa ja kuivasi sen pojan viittaan. Hän katsoi itseään sen kirkkaalta pinnalta. Silmät olivat jääkylmän siniset, hiukset mustat kuin tuhka. Hänen otsassaan oli pitkä viiru, arpi, joka ei häviäisi koskaan. Tyttö huohotti. Hän tuijotti syvälle silmiinsä ja tunsi nykäisyn ohimollaan.
Hän sulki miekkansa nopeasti huotraan ja juoksi pois, smaragdin vihreä mekko liehuen, korottomat kengät lattiaa vasten hiljaa tömisten. Hän ei katsonut taakseen.
Hän tunsi jyskeen rinnassaan, jota poika ei tulisi enää tuntemaan. Sanat takoivat hänen mielessään, kauhukuvat elivät uudestaan silmissään.
"Tapoit pojan. Tapoit rakastettusi. Tapoit ainoan, joka teki sinusta onnellisen. Mitä vielä tahdot?"
"Saman kohtalon heille kaikille."
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mahtava! Yksinkertaisetsi. Hyvä alku,s iihen jäi ns. kiinni.. Lisää vain. :]
Erittäin hyvä alku ja tosiaan sai temmattua mukaansa. Ekan kappaleen kahdesta viimosesta lauseesta tykkäsin ja koko toisesta kappaleesta ^.^ kiitos kommentistasi.
Mahtava! Yksinkertaisetsi. Hyvä alku,s iihen jäi ns. kiinni.. Lisää vain. :]
Erittäin hyvä alku ja tosiaan sai temmattua mukaansa. Ekan kappaleen kahdesta viimosesta lauseesta tykkäsin ja koko toisesta kappaleesta ^.^ kiitos kommentistasi.