Sudelle

Villinä saaliin katse pälyilee,
kaikkea liikkuvaa epäilee.
Risahdus kuuluu, räsähtää,
saalis joka ääntä säpsähtää.
Yllättäen uhka on todellinen
ja pian saaliskin sen ymmärtää.
Vaan liian hitaasti kääntyy pää,
ja saalis pian loukkuun jää.
Ei ole varaa tehdä virhettäkään,
kun susi yössä metsästää.

Tuo hopeanharmaa eläin uljas
metsässä liikkuu kun yö on paljas.
Monikaan ei sitä nää,
mutta kyllä se vain jatkaa elämää.
Turkki sävyin harmaan hohtaa,
valkeaankin vivahtaa,
kauniit ruskeat silmät katse kohtaa,
susi pesässään tyytyväisenä huokaa.

Yön pimein hetki pian koittaa,
silloin hetkeksi pimeys voittaa.
Susi jälleen vaeltaa,
lajitovereitaan kaipaa.
Se nousee kalliolle seisomaan
ja komean ulvahduksen kailottaa.

Vastaus kuuluu tuttu, lämpöinen,
se suden lauma on turvallinen.
Susi hiljaa urahtaa
ja jatkaa sitten matkaa.
Kotiin on vielä kilometrejä taitettavana,
eikä susi oikein päivällä uskalla jolkotella.
Pelkää nimittäin itse joutuvansa saaliiksi,
julman metsästäjän uhriksi.
Tuon metsästäjän laji on uskomaton,
tappokone mahdoton.

Ihmisiksi

niitä

kutsutaan...

Susi lopulta oman laumansa löytää,
sen jäseniä tervehtii ja häntäänsä vispaa.
Pienet pennut sen jaloissa pyörivät,
mutta pian jo touhuun väsähtävät.
Päivä on pulkassa eläinten,
kiinni lurpahtaa silmä jos toinen.
Pian on aika taas saalistaa,
vaan se onkin jo osa toista tarinaa.