Rautasydän

Rautasydän metallinhohtoinen,
ulkokuori sileä ja puhtoinen.
Elämä ei sitä ole kuluttanut,
ei edes reikiä puhkonut.
Rautasydän, se sykkii kuin oikea
eikä siis kaavasta poikkea.

Rautasydän, niin hieno ja upea
ei paljoa välitä vaikka joku ilkeä olisi
ja pahoja sanoja lausuisi.
Rautasydän, sitä ei mikään hetkauta
eikä pois rytmistä pakota.
Rautasydän, se ei kenellekään
koskaan täysin avaudu
eikä siis tunteisiin suuriinkaan sorru.

Rautasydän ei tunne tuskaa,
joka muuta väittää puhuu roskaa.
Kukapa voisi metallia taivuttaa
tai vielä parempaa, pieniksi pirstaleiksi hajottaa?

Silti sisällä kylmän ytimen
sykkii sydän lämpöinen.
Se kerran peloissaan tunnusteli maailmaa
ja totesi että on silkkaa itsemurhaa
todellista luonnettaan näyttää
ja mieltä turhilla toiveilla täyttää.
Käpertyi pieneksi keräksi
ja metallikuoren rakensi suojaksi.

Rautasydän, tuo tunteiden varas
ei kuitenkaan ole suojista paras.
Kantajalleen pokerinaaman erinomaisen tarjoaa,
vaan kukapa haluaisi vahanukkea rakastaa?
Lisäksi se riski on aina olemassa,
että metalli alkaa ruostua.
Eikä sitten ole enää helppoa
alkaneita vaurioita korjata.

Kerran sitten löysi kipu alle rautasydämen,
näytti aidolle sydämelle todellisuuden.
Vuosien patoutunut mielipaha sai aikaan sen,
ettö pelokas sydän poloinen
verroin tuhansin tunsi olemassaolon tuskaisuuden.
Rautasydän, se murrettiin
ja raskas taakka
sydämelle siirrettiin.

Ja yhä tapahtunutta ihmetellen
käy sydän eteenpäin kulkien,
elämän polkuja tallaten
rinnassa oman ihmisen.
Tunteiden kirjo on sille jotain uutta,
jotain kummallista ja valtavan suurta.
Vapaana kaikista kahleista,
rautasydämen painosta.
Sydän heikko ja kultainen
on siis lopulta onnellinen.