Vastaanottohuoneessa syviä huokauksia.
Pahojen muistojen syleilemänä.
Psykiatrin huoneessa,
pelko painuu syvälle päähän.
Pöydällä nenäliinoja,
tervetuliaslahjana kyyneleille.
Psykiatrin sanat,
tekevät pahaa.
Saavat itkun pesiytymään kurkkuun.
Ei sen hetken tunteita voi kuvata,
kun muistelee tapahtuneita pahoja.
Menneisyys jättää arvet sisimpään,
iäksi.
Selite:
Ette halua kokea masennusta, koskaan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
En olis halunnut kokea (tai no koen edelleenkin...) mutta niin vain kävi. Tässäkin niin tuttuja tunteita. Taidanpas panna sinut kokonaan suosikkeihin.. :)
en tosiaankaan halua masennusta. jotenkin toisinaan tuntuu, että psykiatrit tekevät ihmisistä sairaita ja psykiatreista riippuvaisia. surullinen runo.
Itselläni on ollut jo pitkään masennus ja olen samaa mieltä.
sitä ei suo kellekään, toistamiseen sitä en tahdo
Tämä on raskas runo. Raskas, mutta silti rakastan tätä.
Vahvaa tekstiä vaikeasta aiheesta.
Todella hienosti onnistunut runo, todella.