Elämme kuoleman vuodenaikaa
omituisen väriset lehdet
tippuvat rauhaisaan oksista
märkiin lätäköihin.
Viima pistää irvistämään
tyttö kietoo kaulahuivia tiukemmin ympärilleen,
ja pyyhkii siinä samassa
pienet
hohtavat helmet
silmänurkastaan.
Ja koittaa unohtaa sen kylmyyden
sisältäkin päin
ja toivoo
olis sydämessäkin aina lämpö rakkauden.
Vaan muistaa
se tämä kuoleva
ja märkä luontokin
Sen viime kesän kauneuden.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
