Eteiseni kammioissa
kaikui
palava ikävä
tunteiden välissä
roikkuen
miten se paino
osaakin
silittää pintaa
niin suloisesti
tuulta se vartoo
rauhattomuutta
lävistämään
tätä rauhallisuuden
kevyttä hengitystä
kuule kuinka se
kuiskaa
kuule kuinka
aukoo
ja tahtoo halunsa
sytyttävän tienoon
miten pelottavaa
nielaista se elävältä
katso miten kauniita
kuvia se piirtää,
ripustaa sielunsa seinille
miten se leijuu ja
levittäytyy
aivan kuin
se tuntuisi viihtyvän
-
sydämen kiipeäminen
näköalapaikalle
saa hengityksen
tuntumaan vaikealta
ahdas käytävä
sellainen päivän mentävä
aukko,
josta nainen mahtuu ryömimään
yöhönsä
katselen
niitä rantoja
sitä kaulaa,
joka
juoksettaa lähteensä
se tuntui
sellaiselta unelta,
miten kaikki odottivat
pimeässä
nukahtamistaan
minä valvoin
-
ojensin kämmeniäni
ylöspäin,
rukouksen tuntu
niistä käsistä
lähti
kerjäläinen
tiensä päässä
kurjuudesta
mutta siitä
ajatuksesta lähti
mahtava tuoksu
miten se
osaakin levittää
odottavaa usvaa
kauneuden imeytyä
hetkeen,
tähtitaivaan valo
kuin silloin kauan
kuin ihmisen poika
syntyi pelastamaan maailmaa
-
miten vinhaa
vauhtia
maailma pyöriikin
kun sen liikahduksen voi
tuntea sisimmässään
miten avaruuden
kosmoksen voi
antaa hyväillä
olemuksellaan
monta kaunista muistoa
syleilee ikuisuuden
harsossaan
miten ne kääntävät
jopa ihonsa
voidakseen tuntea
inhimillisyyden
kulkevan suonissaan
ne tietävät
mihin laskeutua
kenen sänky on lämmin
niin se kivi
nesteytyy,
antaa arpensa
luikerrella
lämpöisiin jalkapohjiin
tunnetko miten
ne katsovat syvälle,
voiko syvemmälle
katsoa,
kun
nurjalle puolelle
katsoo
syvyyksiin
silloin kun sen
sykkeen
tuntee korvalehdellään
hiljaista puhetta,
miten ne huokaukset
painautuivat
hiljaisuuteen
-
hiljaisuus makasi
edessäni,
yöttömän yön lintukaan
ei äännähtänyt
tunnelman hämärässä
kaikki oli menettänyt
värinsä
haudatut vuodet yrittävät
nostaa päätään,
jopa
näivettynyt yksinäisyys
äänettömyyden kuningatar
painoi päänsä
kuuntelemaan
miten ajan
merkityksettömyyttäkin
voi rakastaa
miten rakkaus
puristautuu
ympärillemme
-
kaikki leijaili
keveydessään
ulottumattomissani
sormet koskettelevat
niitä kasvoja
silmissä paloi
sytytetyt tulitikut
kuinka ne polttavat
polkunsa
vaistomaisesti
oikeaan suuntaan
sellainen kaunis
halu,
joka haluaa suojella
haavoittuvuuttaan
tai ymmärrys,
joka ymmärtää
toinen toistaan
aistiessaan haavoittuvuuden
tunsin miten
painavaa sen
merkityksettömyys
on
ja vaikka siitä
puuttuu todellisuus
niin
sinä hetkessä
näkee itsensä
tekonsa,
kaikki kauniit muistot
joihin olen oikeutettu
kaiken sen lämmön
joka pukeutui
persoonallisuuteeni
aivan kuin olisin
kokenut
tämän hetken
ja
ymmärtänyt mitä
ilman olen
ollut
olemattomassa tietoisuudessani
-
käänsit pääni
käänsit katseeni
käänsit vaivattoman
luonnollisuutesi
ja ne kauniit silmäsi
saivat hauraan yhteyden
pitämään itseni
kiinni elämästä
ne silmät,
jotka ovat aina
tienneet mitä
etsivät
odottaen vain oikeaa
hetkeä
ymmärtäen ettei
muuta paikkaa
tai etäisyyttä ole
tuntea sisäistä onnellisuutta,
valonkajoa,
joka lipuu ja
sulautuu
kosketeltavaan tunteeseen
-
onneksi olin
valmis ottamaan sen vastaan
onneksi onnellisuutta voi
tuntea
ymmärtämättä miksi
rakastaessaan merkityksettömyyttä
voi samalla tuntea, ettei mikään hetki voi olla yksinään lähelläkään täydellisyyttä
kaikui
palava ikävä
tunteiden välissä
roikkuen
miten se paino
osaakin
silittää pintaa
niin suloisesti
tuulta se vartoo
rauhattomuutta
lävistämään
tätä rauhallisuuden
kevyttä hengitystä
kuule kuinka se
kuiskaa
kuule kuinka
aukoo
ja tahtoo halunsa
sytyttävän tienoon
miten pelottavaa
nielaista se elävältä
katso miten kauniita
kuvia se piirtää,
ripustaa sielunsa seinille
miten se leijuu ja
levittäytyy
aivan kuin
se tuntuisi viihtyvän
-
sydämen kiipeäminen
näköalapaikalle
saa hengityksen
tuntumaan vaikealta
ahdas käytävä
sellainen päivän mentävä
aukko,
josta nainen mahtuu ryömimään
yöhönsä
katselen
niitä rantoja
sitä kaulaa,
joka
juoksettaa lähteensä
se tuntui
sellaiselta unelta,
miten kaikki odottivat
pimeässä
nukahtamistaan
minä valvoin
-
ojensin kämmeniäni
ylöspäin,
rukouksen tuntu
niistä käsistä
lähti
kerjäläinen
tiensä päässä
kurjuudesta
mutta siitä
ajatuksesta lähti
mahtava tuoksu
miten se
osaakin levittää
odottavaa usvaa
kauneuden imeytyä
hetkeen,
tähtitaivaan valo
kuin silloin kauan
kuin ihmisen poika
syntyi pelastamaan maailmaa
-
miten vinhaa
vauhtia
maailma pyöriikin
kun sen liikahduksen voi
tuntea sisimmässään
miten avaruuden
kosmoksen voi
antaa hyväillä
olemuksellaan
monta kaunista muistoa
syleilee ikuisuuden
harsossaan
miten ne kääntävät
jopa ihonsa
voidakseen tuntea
inhimillisyyden
kulkevan suonissaan
ne tietävät
mihin laskeutua
kenen sänky on lämmin
niin se kivi
nesteytyy,
antaa arpensa
luikerrella
lämpöisiin jalkapohjiin
tunnetko miten
ne katsovat syvälle,
voiko syvemmälle
katsoa,
kun
nurjalle puolelle
katsoo
syvyyksiin
silloin kun sen
sykkeen
tuntee korvalehdellään
hiljaista puhetta,
miten ne huokaukset
painautuivat
hiljaisuuteen
-
hiljaisuus makasi
edessäni,
yöttömän yön lintukaan
ei äännähtänyt
tunnelman hämärässä
kaikki oli menettänyt
värinsä
haudatut vuodet yrittävät
nostaa päätään,
jopa
näivettynyt yksinäisyys
äänettömyyden kuningatar
painoi päänsä
kuuntelemaan
miten ajan
merkityksettömyyttäkin
voi rakastaa
miten rakkaus
puristautuu
ympärillemme
-
kaikki leijaili
keveydessään
ulottumattomissani
sormet koskettelevat
niitä kasvoja
silmissä paloi
sytytetyt tulitikut
kuinka ne polttavat
polkunsa
vaistomaisesti
oikeaan suuntaan
sellainen kaunis
halu,
joka haluaa suojella
haavoittuvuuttaan
tai ymmärrys,
joka ymmärtää
toinen toistaan
aistiessaan haavoittuvuuden
tunsin miten
painavaa sen
merkityksettömyys
on
ja vaikka siitä
puuttuu todellisuus
niin
sinä hetkessä
näkee itsensä
tekonsa,
kaikki kauniit muistot
joihin olen oikeutettu
kaiken sen lämmön
joka pukeutui
persoonallisuuteeni
aivan kuin olisin
kokenut
tämän hetken
ja
ymmärtänyt mitä
ilman olen
ollut
olemattomassa tietoisuudessani
-
käänsit pääni
käänsit katseeni
käänsit vaivattoman
luonnollisuutesi
ja ne kauniit silmäsi
saivat hauraan yhteyden
pitämään itseni
kiinni elämästä
ne silmät,
jotka ovat aina
tienneet mitä
etsivät
odottaen vain oikeaa
hetkeä
ymmärtäen ettei
muuta paikkaa
tai etäisyyttä ole
tuntea sisäistä onnellisuutta,
valonkajoa,
joka lipuu ja
sulautuu
kosketeltavaan tunteeseen
-
onneksi olin
valmis ottamaan sen vastaan
onneksi onnellisuutta voi
tuntea
ymmärtämättä miksi
rakastaessaan merkityksettömyyttä
voi samalla tuntea, ettei mikään hetki voi olla yksinään lähelläkään täydellisyyttä
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=_qE00rZOgu8
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut