Lempeän ääninen
ja
ylettömän kohtelias
äärimmäisyys
keskimmäisenä
nimenään
ahkeruus työnsä
intohimo,
alitajun ratkaista
yö
ajan riippua
raskaana
pystymättä
keventämään
tunnelmaa
murentuneiden
raunioiden tuska
kykenemätön
valloittamaan
nykyhetkellään
minä taas
elän kirjoittamisesta
ihmettelen ihmisen
kykyä
tapoja
ruokailla
olla ruokalistani
somisteena
miettimällä sanoja,
ankkuroituen
todellisuuteen
ja
samalla
odotin suomujen
putoavan
riisuvan
avoimuuden ja
synnyttää nälän
tulla enemmän
itsemme näköisiksi
kuvia on
helppo piirtää,
likistää ohut
mekko vartaloita
vasten
saada saavuttamaton
kaksi naimakypsää
kukkulaa
näyttäytymään himon
ylimpien oksistojen
herkkätuntoisuudessa
jos olisin
fyysisyydessä
taputtelisin jo
pakaroille
ja saisin
sen minkä
omistaminen
on osa
luovuttamista
soittaa symbaalillaan
suoraan sydämeen
ja se
muistuttaa
lapsuutta
kehtolaulua,
nuoruutta,
jonka kyljessä
jokainen
tuntee
olevansa
rakastettu
eikä
pelkää,
eikä
osaa ymmärtää
kuinka joku
voisi
unohtaa,
olla tahtomatta
enää
koskettaa,
tavalla,
joka rakkaudeksi
joskus kutsutaan
julmuudella,
joka vetää
mattonsa
tuulensatupiin
viekö tie
paratiisiin
sehän tarkoittaisi
työstä ja
synnistä
vapautumista
hyvän ja pahan
vapautumista,
etsiä avainta
avata
tie totuuteen ja
silti
me
lisäämme taakkaamme,
muutamme
kasvomme
koneiksi
elämän tuntua
sietämättömälle
tukahduttaa
elämänhalu
kyllästää
syntymän ihme
kuoleman pelolla
jota tuli,
ilma ja
vesi
tuovat maana
jokaisena
aurinkoisena
aamuna hyväksyä
uskon oleva
ehtymätön voima
jos niin
haluaa
harva oikeasti
haluaa,
muuta kuin kuvitella
uneksia
mahtavasta
ajatuksesta
järjestää kaikki
uudelleen
vaihtaa valta
rakkauteen,
tehdä työnorjasta
tasavertainen
eikä naida vaan
säälistä,
sanoa
viimeinen sana
näkemättä ihmistä
kaksoiselämää,
jossa ei
ole, eikä
huudeta
yhtään protestia
lopeteta riitaa
suudelmaan
joku pitää
kiinni,
jeesuksesta,
rahan tuomasta
voimasta
tai elää
pahuudesta,
pimeän tuomasta
lämmöstä,
peläten ja
luoden esteitä
minä taas kirjoitan
elämästä,
tuntematta
ihmisluonnetta
ideat ideoiden
perään kaatuvat,
avatessani silmäni
ja mitä
sinisilmäisemmin
sen korkeampi
romahdus
omaperäisyys
itsessämme
on klisee,
pelkkää
unen luoma kuvaa
uomassa silmät
huputettuna me
kuljemme
sotkemme omat
ja
toisten asiat
ja luulemme
olevamme voittajia
voitko tehdä
mitä haluat
vai oletko
pelkuri
jokainen uhoaa
olevansa itsensä
herra,
mutta aloittaa
vasta myöhemmin
sitten kun sopii
sitten kun
seuraava tehtävä
on suoritettu,
seuraava siirto
suoritettu
sitten
kun ei
ole enää
vaihtoehtoa
helposti sitä
vainoaa ja
haluaa,
kutkuttaa polttavasti
kunnes vastustus
häviää ja
kyllästyy
hetken kaikki on
kuin taivaassa,
kunnes
perkele ilmestyy
taas ja
syöttää oodinsa,
omenapuuhun,
kukkiin
kutiavan halunsa
raapia ja
pudottaa
hulluutensa
viehätysvoiman
alttarille
pelkkää pehmeä
pumpulia
ja hetkeen
ilmestyy valkean
lumen
kyyneleet
sisäisestä syvyydestä
valuvat kyyneleet
teeskennellyn
ekstaasin
kehittämä
täydellisyys
taivaaseen astumisen
ilme on
melkoinen taidonnäyte
rakastetun
jäähyväissuudelma,
jota aikanaan
ei edes ymmärrä
viimeiseksi
se vaan naamioi,
eikä ymmärrä
kuinka menneisyyden
tapahtumat kasaantuvat
ne eivät herääkään
henkiin ja
sitä luulee olevansa kuollut
mutta pieni
inhimillisyyden
pilke varastossa
pieni rooli repliikissä
itkee ja
toivoo anteeksiannon
ihmisenä
itsensä
vuoksi
hän ei ole
sydämetön,
mutta hänessä
elää vapaus
siinä maailma
ei näytä samalle
se on kuollut
monen ihmisen silmiin
ja
silti se laulaa
lakkaamattomalla
ilolla
rakkaudella
sinunkin ansaitsevan kultaa
ja
ylettömän kohtelias
äärimmäisyys
keskimmäisenä
nimenään
ahkeruus työnsä
intohimo,
alitajun ratkaista
yö
ajan riippua
raskaana
pystymättä
keventämään
tunnelmaa
murentuneiden
raunioiden tuska
kykenemätön
valloittamaan
nykyhetkellään
minä taas
elän kirjoittamisesta
ihmettelen ihmisen
kykyä
tapoja
ruokailla
olla ruokalistani
somisteena
miettimällä sanoja,
ankkuroituen
todellisuuteen
ja
samalla
odotin suomujen
putoavan
riisuvan
avoimuuden ja
synnyttää nälän
tulla enemmän
itsemme näköisiksi
kuvia on
helppo piirtää,
likistää ohut
mekko vartaloita
vasten
saada saavuttamaton
kaksi naimakypsää
kukkulaa
näyttäytymään himon
ylimpien oksistojen
herkkätuntoisuudessa
jos olisin
fyysisyydessä
taputtelisin jo
pakaroille
ja saisin
sen minkä
omistaminen
on osa
luovuttamista
soittaa symbaalillaan
suoraan sydämeen
ja se
muistuttaa
lapsuutta
kehtolaulua,
nuoruutta,
jonka kyljessä
jokainen
tuntee
olevansa
rakastettu
eikä
pelkää,
eikä
osaa ymmärtää
kuinka joku
voisi
unohtaa,
olla tahtomatta
enää
koskettaa,
tavalla,
joka rakkaudeksi
joskus kutsutaan
julmuudella,
joka vetää
mattonsa
tuulensatupiin
viekö tie
paratiisiin
sehän tarkoittaisi
työstä ja
synnistä
vapautumista
hyvän ja pahan
vapautumista,
etsiä avainta
avata
tie totuuteen ja
silti
me
lisäämme taakkaamme,
muutamme
kasvomme
koneiksi
elämän tuntua
sietämättömälle
tukahduttaa
elämänhalu
kyllästää
syntymän ihme
kuoleman pelolla
jota tuli,
ilma ja
vesi
tuovat maana
jokaisena
aurinkoisena
aamuna hyväksyä
uskon oleva
ehtymätön voima
jos niin
haluaa
harva oikeasti
haluaa,
muuta kuin kuvitella
uneksia
mahtavasta
ajatuksesta
järjestää kaikki
uudelleen
vaihtaa valta
rakkauteen,
tehdä työnorjasta
tasavertainen
eikä naida vaan
säälistä,
sanoa
viimeinen sana
näkemättä ihmistä
kaksoiselämää,
jossa ei
ole, eikä
huudeta
yhtään protestia
lopeteta riitaa
suudelmaan
joku pitää
kiinni,
jeesuksesta,
rahan tuomasta
voimasta
tai elää
pahuudesta,
pimeän tuomasta
lämmöstä,
peläten ja
luoden esteitä
minä taas kirjoitan
elämästä,
tuntematta
ihmisluonnetta
ideat ideoiden
perään kaatuvat,
avatessani silmäni
ja mitä
sinisilmäisemmin
sen korkeampi
romahdus
omaperäisyys
itsessämme
on klisee,
pelkkää
unen luoma kuvaa
uomassa silmät
huputettuna me
kuljemme
sotkemme omat
ja
toisten asiat
ja luulemme
olevamme voittajia
voitko tehdä
mitä haluat
vai oletko
pelkuri
jokainen uhoaa
olevansa itsensä
herra,
mutta aloittaa
vasta myöhemmin
sitten kun sopii
sitten kun
seuraava tehtävä
on suoritettu,
seuraava siirto
suoritettu
sitten
kun ei
ole enää
vaihtoehtoa
helposti sitä
vainoaa ja
haluaa,
kutkuttaa polttavasti
kunnes vastustus
häviää ja
kyllästyy
hetken kaikki on
kuin taivaassa,
kunnes
perkele ilmestyy
taas ja
syöttää oodinsa,
omenapuuhun,
kukkiin
kutiavan halunsa
raapia ja
pudottaa
hulluutensa
viehätysvoiman
alttarille
pelkkää pehmeä
pumpulia
ja hetkeen
ilmestyy valkean
lumen
kyyneleet
sisäisestä syvyydestä
valuvat kyyneleet
teeskennellyn
ekstaasin
kehittämä
täydellisyys
taivaaseen astumisen
ilme on
melkoinen taidonnäyte
rakastetun
jäähyväissuudelma,
jota aikanaan
ei edes ymmärrä
viimeiseksi
se vaan naamioi,
eikä ymmärrä
kuinka menneisyyden
tapahtumat kasaantuvat
ne eivät herääkään
henkiin ja
sitä luulee olevansa kuollut
mutta pieni
inhimillisyyden
pilke varastossa
pieni rooli repliikissä
itkee ja
toivoo anteeksiannon
ihmisenä
itsensä
vuoksi
hän ei ole
sydämetön,
mutta hänessä
elää vapaus
siinä maailma
ei näytä samalle
se on kuollut
monen ihmisen silmiin
ja
silti se laulaa
lakkaamattomalla
ilolla
rakkaudella
sinunkin ansaitsevan kultaa
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=vj40cMlAGEs
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi