Niin kaunis oli katsella, kun käsi käteen käy,
mut enää vierelläs ei häntä näy.
Kai joskus toivoit, et tää tulis aina säilymään,
jokainen joutuu joskus lähtemään.
Olitte kuva toivosta, kaikesta kauniista,
kuin kiveen teidän liittoon luotettiin.
Kukan kauneimmankin täytyy kerran kuihtua,
vaik kuinka hyvin sitä hoivattiin.
Ei kukaan voinut ennustaa mennyttä, tulevaa,
ei nähty mitä toisi huominen.
Ei arvattu kuinka paljon se voisi satuttaa,
miten hauras voi olla ihminen.
Viel ikkunalla istut, toivot hänen palaavan,
rukoilet, saisit aikaa enemmän.
Ei rakkauden tän koskaan nähdä susta sammuvan,
vaikket aina muista minne lähti hän.
Selite:
Isovanhempiani ajatellen.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
