Olin ehtinyt unohtaa,
miltä ne ajatukset oikeasti tuntuvat.
Miten ne syövät minua hitaasti iltaisin.
Miten yöunet muuttuvat kevyeksi usvaksi,
joka hälvenee takkuisiin aamuihin.
Miten merkityksellisyys muuttuu mitättömyydeksi
ja sanat alkavat toistaa kehää kunnes nekään eivät enää uskalla liikkua.
Miten teennäinen hymy vihlaisee,
kun sen hakee ylle henkeä vetäen,
kolmatta kertaa samana päivänä.
Millaista on suorittaa normaalia ilmettä ja elämää,
kun "kiitos hyvää" ei oikeasti vastaa enää mihinkään.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
runon minä voisi olla onnellinen siitä, että pystyy hymyilemään vaikka se hymy olisikin feikki
epätoivosta kertoo runosi
pidin paljon