Tattoomies

Seisoessani kalliolla,
katsellen yön värjäämiä aaltoja,
jotka hiljalleen luovat
kasvoilleni suolaisia pärskeitä.

Tuulen tanssiessa lambadaa
korpinmustilla hiuksilla.
Savukkeenkekäleiden luodessa
hehkuvaa taikaa,
aaltojen yrittäessä tarttua niihin...
Sammuttaa ne.

Minä kysyn, muistatko?

Muistatko kuinka oli tuuli,
joka kesäillassa hyväili
lapsen ihoa, mansikoiden
maistuessa niitynreunalla.

Oli turvallinen olla,
pienten jalkojen tepastella
pihanurnella, perhosten
leikkiessä ympärillä.

Muistatko? Minä en muista.

Kulkiessani kukkien reunustamaa polkua.
Tuntien niiden raikkaan tuoksun,
joka hyväilee aistieni jokaista
pienintäkin sopukkaa.

Minä kysyn, muistatko?

Kuinka oli turvallinen
syli johon paeta
ja hetkeksi aikaa pysähtyä
leikinlomassa...
Olla vain ja unohtaa,
kuinka oli äsken
ampiainen pelottava.

Olla sylissä,
jossa maailman pelot katoavat.

Muistatko? Minä en muista.

Luodessani katseeni öiselle taivaalle,
huomaten tähdenlennon.
En voi estää pientä kyynelten virtaa,
joka hetkeksi seisauttaa ajatukseni.

Mahdoitko sinäkin huomata
saman tähdenlennon?

Mahdoitko...

Mahdoitko sinäkin vuodattaa
pienen kiiltävän nestepisaran,
joka päästyään huulillesi
maistui suolaiselle.
Mutta, olikin täynnä kauniita muistoja.

Muistoja ajasta, jolloin sai olla lapsi,
ilman huolia ja tuntea turvaisa syleily.

Olla kuin nuori varsa maailman rannoilla...
Nojata auttavaan olkaan ja kokea
rakkauden virtaava voima.

Voima, joka olisi rakkaudeltaan
suurempi kuin
kylmät kasvot, Kylmät yöt...
Ja ulkona olisi vain
yksinäisyys pimeässä.

Mietin vain...
Muistatko sinä?

Minä en muista, 
en vaikka haluaisin.

- ana-