SOTURIN TIE

Katselin miekkaani,
pitäen sitä vasemmassa kädessäni,
valmiina...

Tunsin, vaistosin
miten he
yrittivät saartaa minua,
onnettomat.

Saatoin haistaa 
heidän hikikarpaloidensa
suolaisen pistävän tuoksun...
pelon.

Tiesin että tähän
vielä tultaisiin.
Tien risteykseen,
jossa omat demonit kilpailevat
henkesi alistamisesta.

Pian se alkaa...
Ja yhtä pian se 
on ohi.

Ojentaessani peukaloani,
jolloin miekkani päästi
ivallisen naurun,
liikahtaessaan omaan
tappavaan valmiuteensa.

Enää muutama sekunti...

Vaistosin heidän läheisyytensä,
heidän kalman tuoksuisen 
hengityksensä.
Olin valmis,
kuolemaan tai elämään...

Päätös,
oli yksin minun.

Nopeasti oikea käteni
vetäisi miekkani kohti
vihollista.

Soturin sielu ja tie...
Elämää ylläpitä,
elämää poistava,
miekka.

Soturi jolla ei ole mitään
menetettävää,
on vaarallisin kaikista.

Ja minä,
minä olin jo
menettänyt kaiken.

Muutama liike
luonnon muovaamaa pyörähdystä
ja 
tuskastuttava hiljaisuus.

Seitsemän kertaa alas,
Kahdeksan kertaa ylös,
On elämisen taito.

Olin elossa...

Veren ravistus,
palautus ja voin jatkaa
matkaani.
Jättäen taakseni hengettömät,
jotka nautiskellen ovat sydäntäni
raastaneet.

-A-