Joka ikinen yö,
hän kurkotti ikkunalaudalta tähtiä kohti,
vaikka hänellä oli jo ennestään
tähtiä poskillaan
Joka ikinen aamu,
hän etsi elämää, istui ja pohti
vaikka hänellä oli jo ennestään
tarpeeksi kultaa ja hopeaa
Hänen elämänsä,
pieni ja yksinkertainen
kovin häilyväinen
Jäi merkiksi kartoille,
varoitukseksi seuraaville sukupolville
Hän oli ainoastaan
lunta kesäisillä pelloilla
kuu auringon tilalla
Varjona auringon alla,
hän valonsäteisiin vajoaa
Valona pimeyden keskellä,
hän häilyy ja katoaa
Lehtenä maan holvistoissa,
hän lipuu unholaan
Selite:
Eräs ystäväni totesi tuossa jokin aika sitten, että runot ovat ainoastaan paskaa paperilla. Mitäköhän tämä runo sitten on... jotain sinnepäin. Tai no, paskaa tietokoneruudulla. Mutta huvittipa kirjoittaa, kun tuli niin oudon ahdistunut olo.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Whouh, tämäkin oli erittäin hieno runo. Taidanpa lisätä suosikkirunoilijoihini sinut, sen verran hyviä tekstejä :)