Ei ollut asioita jäljellä,
vain hetkiä, turhanpäiväisiä
Epätoivoisia yrityksiä
purkaa toistuvaa kirousta
Kaikkien kalpeiden kasvojen halki,
sinä olit siellä
edelleenkin
Ja minä hymyilin sinulle
Ja usko pois, en kovin usein hymyilekään.
Vaikken edes tajunnut pyytää apua,
kuulit kuitenkin
äänen pienen sydämeni
Murheesta murtunut rankani
jäi käsivarsillesi
Jaoin suruni kanssasi,
sinä kerroit omat huolesi
Hetken olin onnellisempi kuin pitkään aikaan
ja sisältä eheämpi kuin vuosiin
Varoituksista piittaamatta kuljin eteenpäin
Olit rinnallani, ja luulin
hetken, toivoin
älä katoa viereltäni.
Selitit minulle hassuja asioita,
jaksoit kuunnella
mitä minulla oli sanottavana
nauroin, enemmän kuin koskaan
suruni mykkä murtui melkein
tie vierelläsi oli reiteistä selkein
Vaan mielen myrsky on kuin ukkonen konsanaan
ja hetken kun on tyventä, pian myrskyää
Minne sinun sydämesi katosi?
Kesken matkan et enää vastannutkaan
Epätoivoisena katsoin perääsi,
kysyin johtuuko se minusta
Vastausta saamatta, oletin
vika oli joko minussa, sinut petin
tai sitten sinä olit syypää.
Halkeama välillämme suureni entisestään
Kirjoittaisin tuhat laulua, matkaisin maan ääriin asti!
Että saisin sinut taas ymmärtämään,
saisin sinut takaisin
Kukaan muu kuin sinä ei kyennyt koskaan
näkemään minun tuskaani
Mutta tänään, kun on hämärää,
edes sinä et näe.
En enää tarvitse sinua,
en neuvojasi, en halua
En halua kuunnella!
Sinun vuoksesi olen tällainen kuin nyt,
sisältä mädäntynyt
Sinun vuoksesi… katso mitä olet tehnyt
Ja jos olisimme tehneet jotain toisin..
näin ei olisi koskaan käynyt.
Kun aikaa kului,
minä nauroin kun olin vihainen
hymyilin kun olin surullinen
Kyyneleistäni tuli liian sakeita
itkettäviksi
Kateudesta kasvaa vihreää sydämeni
Katkeruudesta punaiseksi leimahtaa liekki,
Raivosta mustaksi se muuttuu
Ja surusta harmaaksi se hiljalleen kuihtuu
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
