Hämärä tanssii – mutta niin tanssin minäkin.
Me emme riitele syksystä
sillä minä olen
kuusi
kuusi
kuusi
Ja sinä pihlajainen kantele
seitsenkielinen
jonka sointi on
tippuvien
lehtien
varjoja
Sille liikun elän kuolen!
Vaan havuni eivät varise, muutu.
Me emme jaksa
tätä oksien nimetöntä liikehdintää
tasapainon seittistä harhaa.
Siis ota latvastani kyynel
sinipiian tiputtama
kieltesi kiillokkeeksi
sovintomme harmaaksi suolaksi.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upea, todella hienosti kirjoitettu runo! Kuin unta mutta silti totta, pakko lukea useampaankin kertaan (:
Hieno. Tässä varsin lyyris-romanttisetkin sanavalinnat (enkä tarkoita romanttisella tässä mitään Harlekiini-osastoa, vaan y'know) toimivat hienosti kun muoto ja sisältö kohtaavat taidokkaasti. Kestää lukemista, ja vaatiikin, hyvällä tavalla, useita lukukertoja.
Hienoa, niin kuvaileva runo
ihana kuultavan runo.
Oih, älyttömän hieno runo!! :)
Ja kiitos.
Kiehtovia kielikuvia syksystä ja sovinnosta.
Jestas mikä upeus tämä runo on, niin paljon mahtavaa vertauskuvaa ja liikettä - kertakaikkisen ainutkertainen teos !
Persoonallinen ote. Puuvertauksia, hetkien häilähdyksiä, kuvia ja ihmissuhdekerrontaa. Tästä löytää monenlaisia sävyjä. Erityisesti pidin alusta.
Hieno RUNO!!!!
Tämä pysäytti ja oli helppo
jäädä, unohtua jopa.
Mahtavaa tekstiä, ajatusta,
tunnetta älykkäänä.
Erottuu edukseen lukijalle
silkaksi nautinnoksi.
Kiitos että kirjoitit tänne!!!!
Kaunis! :)