Päivänä,
jona historia alkoi toistaa itseään
kirjauduin ulos elämästä
ja heitin menneisyyteni roskasankoon
loppuunkulutettujen unelmien joukkoon.
Kuoleman kiitoradalla
hävisin askeleen, kaksi ja huomasin
että hukka perii nekin,
joita ei ole tuomittu kadotukseen.
Inhoan itseäni kerran kuukaudessa
heitän huomisen sateeseen
joka toinen päivä.
Valmistusvirheistä ei makseta.
Ironian paistatellessa päivää
kierrätettyjen ongelmien kaatopaikalla
vaellan minä jätteissä
etsien vähänkäytettyjä tekosyitä.
Olen olemassa
leveyspiirillä maasta taivaaseen
eikä suodatetut kyyneleet
koskaan sataneet silmiesi edestä.
Ja minä opin lankeamaan edessäsi
en eteesi.
Selite:
Yritän muistuttaa itseäni, että jokaisena päivänä on aika oppia niistä virheistä joita tekee. Ei pitäisi olla niin kamalan helppoa astua samaan ansaan uudelleen... Ja siltikin, kerran astuttu ansa näyttää olevan se todennäköisin lankeamispaikka.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kovin mahtipontisen kylmä runo. Surullista, haikeaa ja pirun kaunista sanon minä..! :))
Sitä kun sokeutuu omiin virheisiin ja rakkaudessa ei enää muista yhtä ainoatakaan.''''
Tämä runosi on niin vahvaa tekstiä...jokaisella sanalla painoarvo kulta...että minä pysähdyn sen ääreen vain ihailemaan. Melkoista itsetutkiskelua!!!
Hmm. Se, että kirjautuu ulos omasta elämästään kuulostaa jännällä tavalla hienolta, mutta silti pelottavalta. Se, että vihaa itseään vain kerran kuukaudessa on saavutus sinänsä, kumpa voisi olla vihaamatta ollenkaan.
Samuli Edelmania & Sania lainaten: "Paikoilleni tähän jään iltapäivään lämpimään.
Hetket tunneiksi muuttuu."
Tämä kohta sopi mielestäni tähän runoon. Jos on paikoillaan ja antaa elämän liikkua omalla painollaan siitä ei tule mitään, kun taas taistelu tuntuu etenevän tässä tekstissä hetki hetkeltä.
Jos ymmärrät tästäkään yhtään mitään.
Loppu?
Myönnän, että mietin sitä varmaan kymmenen minuuttia. Yritin luoda silmieni eteen, mitä on langetaedessäsi tai eteesi. Edessäsi olisi kenties sitä, että oppii myötäilemään toista, mutta eteesi sitä, että antaisi toisen kävellä ylitseen kun itse makaa lattialla. Voin olla väärässä.
Pidän tästä ja tiedät sen.
hieno ja vahva runo! Kieli on upeaa, ja joitakin ilmaisuja (mm. loppua) jää pohtimaan pitkäksi aikaa.