Pieni poika kutreinaan kulki kohti sodan kunniaan.
iloisin mielin kärsi vaan kylmää, nälkää haavojaan vuoksi isänmaan.
Vain lapsi tuo poika muodoiltaan, mutta aikuinen muistoiltaan.
Uljas poika mut' murheinen kääntyi etelään marssien.
Ristinkin sai hän sen kantaa yhä uudelleen.
Ja talvi tuli routa vei isän hautaan tannerten.
Viikon itki äitikin, kunnes vaipui isäin vierehen.
Kaikki sai he verta vuodattaa,
itse matkalla kohti suloista kuolemaa.
Itkuvirttäin hyräillen, poika hyvyyden, joutui paikkaan kuolleiden, keskelle luotien.
Vielä toivon, että saisin sen pojan nähdä kertaalleen.
Voisin laulaa itkuvirren ikuisen, joka vei tuon pojan tuonehen.
Ja suudelman karhean laskisin otsalleen kalvakan
-vuoksi isänmaan.
Selite:
Tulipa näistä ainaisista sodista mieleen..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Osaat hyvin kuvata sodan tuomaa tuskaa ja velvollisuuden tunnetta, sota on kamalinta mitä ihminen voi kohdata elämässään, olen siitä varma.
Niin kaunis runo.
Surullinen, mutta kaunis.