Lapsena katsoin rauhaisaa sinistä vettä, selkää sinistä järven.
Se heijasteli seesteisyyttä, lämpöä. Taivaanrannan ja veden raja kirkas ja selvä. Maa ja taivas olivat eri.
Aikuisena katson samaa näkyä. Missä kaikki selkeys? Rauha asuu kaukana minusta.
Ainaiset myrskytuulet tekee veden harmaaksi ja loputon sade sotkee taivaan sinen.
Ei ole enää rajaa, ei ole mielelläni majaa.
Tahdon löytää lapsen sisälläni. Tahdon niin tuntea sen. Löytää tutun rauhan ja seesten!
Mitä enemmän etsin, sitä kauempana se on.
Lakkaanko etsimästä? Luovuttaisin? Kuolettaisin kirjastokorttini?
En, silloinhan olisin minäkin kuollut.
Heitä on seurassamme muutenkin tarpeeksi. Elämänsä tyytymättömyyteen tottuneita.
Selite:
Näin tunnen juuri nyt.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aivan upea runo tämä.