Kylmissään sänkynsä reunalla
Yksi yksinäinen
Unetonna peittonsa alla
Ajatuksiensa seurassa petollisessa
Eivät tahdo rauhaa antaa
Unelmissa toiveet kukoistaa
Saati mieltänsä kohentaa
Niin ylevä ja kaunis on yksinäisen yö
Valumaan on aika kuitenkin luotu
Edessä polvistuu päivä ja yö
Kruunustaan ei se kuunaan luovu
Nyt jo hikisenä yksi yksinäinen
Vääntelehtii ihmisyytensä äärirajoilla
Ei itseään enää kauniiksi tunnista
Väsyneenä anelee; antaisit jo unieni tulla
Aamuyön porteilla, ajatuksiensa raunioilla
Eläin uuvuksiin itsensä nujertanut
Kuristunut märkään peittoonsa
Tukehtunut karheaan tyynyynsä
Valo raosta sarastaa, hieman taitaa lämmittää
Kovin on ihmisriepu jo uupunut
Silmänsä aavikon hiekkaa
Eikö ole vielä tarpeeksi riutunut?
Huulensa kuivunutta kuolaa
Onhan unikin hetki unelmaa
Viimein saanee yksinäinenkin nukahtaa
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
