Menneisyyden haamut
mua välillä vainoaa,
mieleen muistuu nuo aamut,
kun toivo vaipui unholaan.
Mistä tunne tämä kumpuaa,
vihan pystyn mä tuntemaan.
aivan kuin hetkissä noissa
oisin jälleen tuskissain.
Sanat vihamieliset vain
koittaa päästä valloilleen,
tietyt henkilöt jos näkisin
pystyisinkö ne vain nielemään?
Järki koittaa muistuttaa,
eivät muistot nuo petetyn
ole sanojeni arvoiset,
elämäni nykyinen
on jotain paljon parempaa.
Niinpä tunteet nuo
päätän mä vain sammuttaa,
kuin liekin kynttilän
happea vailla tukahduttaa.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
