Nielen pettymystä, aurinko paistaa korkealta
sanat hajoilevat, niiden kyky korjata, parsia menneitä
menet jo kaukana
kuin olisi sysipimeä
poljen keskustaan sydän tyhjänä sydän tyhjänä
mietin onko jaloilla oma tahto
ja Vallilan kohdalla lisäksi
miten ankeriaat kuolevat
sammutinko kahvinkeittimen kun lähdin
miltä tuntui, kun räpsytit silmäripsiäsi ihoani vasten ja puhuit miten se
tuntuu perhosilta
ja minä tunsin vain maailman painon ja surumielisen katseesi
epäonnistuin paljossa
ja ankeriaat, kuten jotkin tunteet,
eivät millään anna tappaa itseään
jäävät nykimään vielä
kuoltuaankin, palasina
omia lihasheijasteitaan
säälittäviä refleksejään
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit