Kun elämässä puhaltavat rajut
myrskytuulet
ne repii rikki sun juuret.
Askeleet liian raskaat
kulkea
voimaton
joka solu.
Mieli jumissa
pimeässä tunnelissa
pää humisee tyhjyyttään
Huulet liian väsyneet
löytämään sanoja
merkityksettömiltä tuntuvia.
Peilikuva kovin kaukainen
kuin vieraan ihmisen
muistot
palaneet karrelle.
Elämäsi
nuotion roihu
jo kauan sitten sammuneena.
Sielusi pihoilla
asuu epätoivo
ja sen puiden lehvistö
itkee ahdinkoaan.
Voiko elämään
syntyä uudelleen,
kipeät muistot
sielun taulusta
deletoida.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Samaistuin ja lukiessa kylmät väreet juoksivat pitkin kehoa.
Pidin.
Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.
Joskus kestää kauan ennenkuin myrsky laantuu, mutta se laantuu kuten varmaan tiedätkin.
Uudelleen voi syntyä!
Vanhan voi jättää taakse.
Helppoa se ei ole, ja aina on niin, että eletty elämä jättää jälkensä, muovaa meitä itseksemme.
HYVÄ runo, oikeanlaista pohdintaa.