Nimetön

Minä tiesin
tiesin ja tiesin
Mikään ei muutu.
(Niin hirveän paljon silti pidän siitä
kun toivotat viikonloppua.
Koska se tarkoittaa
elämä jatkuu sen jälkeen.
Mutta tiesitkö sinä
että se jatkumattomuus minua hirvittäisi?)

Ja sanoinhan minäkin
joskus vielä sanovani.
Sanoin siis olevani nyt vihainen
mutta leppyväni kuitenkin.

Jos tämä ei olisi omaa elämääni
en ymmärtäisi
enkä hyväksyisi
enkä käsittäisi.
Mutta onneksi tämä on. Minun. Ei muiden.

********************

Olen muuten oppinut itsessäni
tähän ylireagointiin.
Niin, mitä sitten? -asenteella.

******************
No, millaista se sitten on?
Hymyilyttää. Koko ajan.
Huvittavinta
katson itseäni peilistä
että tuollainen hymy.
Ja hymyilen lisää.

Mutta noin muuten:
kaikessa mukana
ajatuksissa ja teoissa.

Miten olinkin unohtanut.
Että näinhän se piti olla.