Tänään olen pieni,
hauras pesusieni.
Avoin, täynnä haavoja
sekä polttavaa tuskaa.
Mihin kaikkeen ihmisen
pitää riittää, jotta kelpaisi.
Olla jotain, miellyttää,
kuulua johonkin,
olla jotain,
mitä ei todellakaan ole.
Et näe maskin taa,
suojamuurin,
jota myös kulissiksi
kutsutaan.
Älä siis tuomitse,
sillä eihän sitä aina voi
ruusuilla tanssia, tai voi,
mutta ruusuissakin
on piikkejä.
Tänään riisun naamion,
katson aurinkoon,
ja suon ajatuksen itselleni.
Hennolle ja hauraalle,
jonka sielua kirvelee,
pelokkaana,
mutta toiveikkaana.
Ehkä viimein riitän,
ehkä vihdoin saan
olla oma itseni.
Ilman tuota
riittämättömyyden
tunteen tuskaa.
Hämärän prinssinä,
aitona ja rehtinä
ja joka myös osaltaan
ilmentää inhimillisyyttä
ja joka ei huku
maailman tuskaan.
cc
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kirjoitat avoimesti ja vilpittömästi siitä ,miten vaikeaa on joskus olla oma itsensä,se pieni ja hauras pesusieni . Kuinka me kaikki loppujen lopuksi ollaan sellaisia pehmoisia,mutta rankat kokemukset helposti kovettavat ihmistä. Kun kaikki voisivatkin olla vain se aito oma itsensä ilman naamioita,mikä painolasti rinnoiltamne putoaisikaan.
Hieno on runosi:)
Sivut