jälkiä jättämättä

yhdessä asiassa olit helvetin tarkka,
yhtään mustelmaa et jättänyt
ei näy ulospäin,
kun nöyrytit, alistit ja raivosit

miten totuinkaan siihen arkeen 
jossa koko ajan oltiin varpaillaan
jossa lensi lautaset, ärräpäät ja minun järkeni

eron hetkellä hätäännyit, muutuit pikkulapseksi
tajusit, en enää jää kuulemaan
en enää jää odottamaan parempia päiviä

veit kodin ja sen luoman turvan,
enää tavarani eivät ole omiani
veit luottamuksen muihin,
oma perheeni on tuntematon.
veit levollisuuden ja rauhan,
on vain ahdistus siitä kun kyyneleetkään eivät enää tule

olemme erossa lopullisesti
mutta koskaan en enää parane,
en luota, rakastu, anna mahdollisuutta 
tai päästä ketään kotiini enää