ainakin sata kertaa
olen antanut anteeksi
hammasta purren kestänyt
vaikka kaiken olet vienyt
olen riutunut, kärsinyt, kaikesta luopunut,
silti et hellitä, et helpota,
kerta kerran jälkeen kuin laavaa niskaan
polttavaa tuskaa kaadat,
pitkin turpaa vetelet
ja jo maassa makaavaa potkit
miksi, elämä, omaa lastasi
näin karusti kohtelet
miksi omaa pienoistasi
näin piinaat ja kiusaat
etkö näe, etkö ymmärrä
olen jo aivan piippuun vedetty
olen antanut anteeksi
hammasta purren kestänyt
vaikka kaiken olet vienyt
olen riutunut, kärsinyt, kaikesta luopunut,
silti et hellitä, et helpota,
kerta kerran jälkeen kuin laavaa niskaan
polttavaa tuskaa kaadat,
pitkin turpaa vetelet
ja jo maassa makaavaa potkit
miksi, elämä, omaa lastasi
näin karusti kohtelet
miksi omaa pienoistasi
näin piinaat ja kiusaat
etkö näe, etkö ymmärrä
olen jo aivan piippuun vedetty
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Niin tuttua pohdintaa minullekin.
Helpottaa ainakin hetkeksi, kun kirjoittaa tuskaa ulos.
Herkän koskettavaa kerrontaa,pidän.