Iltaisin se ottaa vallan.
Ympärillä hiljaisuus, hämärä asunto.
Kurkkua kuristaa tuttu tunto.
Aistin ikkunan takaa lähestyvän hallan.
 
Sängystä yksinäisyyden syvyys huokaa.
Tiedän, pitäisi yrittää nukkua,
sukeltaa sinne ja tunteisiin hukkua.
Hiljaa mielessäni toivon:
unet kauniit lohtua mulle tuokaa.
 

Peiton alla on viileää.
Vieressä paikka autio.
Muistojen raunio.
Pesä ilman lämmittäjää.
 
Tyynyliinassa viimeiset tuoksusi sun.
Silmäni suljen ja niistä humallun.
Yöpaitaasi rutistan, sitä pesis en.
Pian luoksesi lennän uneen vaipuen.
 

Katoavan hetken olen luonasi,
muistan äänesi, tunnen lämpösi.
Olet niin lähellä, mutten näe sua enää...


Sitten tipahdan ja herään.
Mikä oikeus minullakaan on elää?
 
Vielä tänään jaksan nousta,
elämän syrjään tarttua,
vaikken haluaisi ilman sua varttua.
 
RUNOPOEKA