Suru sävytti tätä maisemaa
mielistellen tummaa taivasta,
säveltäen tuulen kulkuun omat nuottinsa.
Suru tarrautui ikävään,
jätti tahransa muuten niin makeisiin kyyneliin,
tehden niistä suolaisempia kuin koskaan.
Suru puki halun epätoivoksi,
sai unelmat liukenemaan syksyn tummiin lehtiin.
Surun tehdessä töitään täällä,
toisaalla ihmiset iloitsivat soittaen harppua.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
jotenkin niin surullisen kaunis. en oikein osaa muuta sanoa, mutta aivan kuin maalaus tämä runo. hienoa, upeaa.