Taas tulee aika vaihtaa maisemaa,
työtarjouksen perässä maailmalle lähteä.
Kaverini josta vahingossa tuli ystäväni,
itkee,
tietäen etten koskaan palaa.
En halua sitä hänelle myöntää,
sanon takaisin tulevan.
Vannon kautta kiven ja kannon,
että kevään tullen palaan.
Tunnen vain itseni,
ei paluuta enää ole,
kun oven olen perässäni sulkenut.
Sekosin laskuissa kymmenen jälkeen,
monesko lähtö tämä onkaan?
Kuinka monta ihmistä on vuokseni itkenyt,
minuun mennyt tutustumaan.
En minä halua ketään itkettää,
nauratan mielummin.
Ihmiset kuitenkin,,
tuntevat omalla tavallaan.
Toinen itkee,
sanoo pitävänsä perheenjäsenenä.
Lähden tuskaa tuntien ja itken lähtiessäni....
Seitsemäntenä amuna Unohdan.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
