Kehtolaulu ruma
betoniseinillä,
raiskatuilla kaikui..
Siitä,
kuinka äidit
omat vauvansa söivät
Miten kukaan ei välittänyt
enää mistään
Kunhan ilma oli vapaa,
virusta omaa
hengittää
Vastasyntyneistä..
niistä veri tuore
kukat kasteli
teiden poukamissa
Jumalaan,
sinisessä puvussaan..
vain tyhmä uskoi
Ei ulottanut aurinko,
ei pieninkään
lohtu
sinne kipeään paikkaan
jossa tuhka tuoksui
ihminen kuoli
Verta kuun pinnalla
myrkytetty vesi...
Nuori äiti
sairas laps sylissään
Sen sillan laidalla
peloissaan
Kuulivat sen itkevän
hiljaa..
kuin huuto
pienen perhosen
Ja lapsi
oudosti hymyillen
kylmää aurinkoa
tuijottaen...
Verta käsissään
verta kevään kukissa.
Selite:
sen pituinen se.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
runon nimi pakotti lukemaan.
sairas, mutta hienosti kirjoitettu teksti. vaikuttavaa; mikä voisikaan olla enemmän tunteita herättävää kuin omien lastensa tappaminen, saatika syöminen... yök.