Lohtu

olen olosuhteiden vanki
sepelkyyhky
lentää ajassa taaksepäin
kun olin vanki
ja karkasin
metsänpeittoon

eikä kukaan
mikään
niin lohduttanut
kuin metsän vihreä syli
joka ei opettanut sanomaan
kuka minua pientä lohduttaisi
kun ei ollut kipeää kohtaa
johon puhaltaa
kun oli mustan pilven ja pahan muiston pitkä päivä taas
kun en tiennyt
kuinka päästä ihmisen syliin

mutta pehmeä mummu keinutuolissa
lämmin syli
pyytämättä avoin
omatekoiset sanansa
keinun tahdissa
(vähän höperö jo,
sanoivat)

ääni kuin ajaton hyräily

yksin
minua
varten