Oon surullinen sun puolesta rakas
että sulla on niin rankka tausta
Se kaikki mitä oot joutunu kokeen.
Miten sun isä on sua kohdellu.
Miten paljon sua on syrjitty ja kiusattu.
Ja mitä vastoinkäymisiä oot kohdannu. Pettymyksiä ja sut on jätetty. Ja kaikki asiat mitkä sulla oli se viimenen pisara yrittää luovuttaa.
Nyt kuitenkin sulla on mut, ainoo valo ja ilo elämässä.
Mutta meilläkin on niin paljon vaikeuksia ja haasteita.
Ja usein tekee mieli luovuttaa, mutta joku rakkauden ihmeellinen voima ja usko auttaa eteenpäin vaikka toivosta en tiedä :(kun kaikki asiat vaikeutuu ja vaikeutuu ja vaikeutuu. Mutta yhdessä me mennään eteenpäin. Kaikesta huolimatta. Vaikka tarvin välillä lomaa tästä omaishoitajuudesta. Että jaksan taas arkee. Meillä on niin paljon kaikkee. Että välillä tää on vaan ihan hullua tää elämä ja vaikka yritetään parhaamme. Ei onnistuta. Sitten taas itketään. Kun elämä vastustaa. Ja ollaan surullisia. Mutta jatkaa meiän pitää. Vaikka sääkin haluisit luovuttaa tai luovuttaisitkin ilman mua.
Mää saan voimaa siitä että on ihmisiä jotka arvostaa tätä mun niin vähän arvostettua omaishoitajan työtä. Pari kehua ja arvostusta ohi mennen. Auttaa jaksaan. Vaikka teenki rakkaudesta. Niin ei se tarkota että omaishoitajia ei tarvis arvostaa. Vaan pikemminkin tukea tarvis enemmän monessakin mielessä. Mutta kaikki olettaa että sitä ihminen aina vaan jaksaa tätä härdelliä. Viis mun tunteista. Harva ihminen kysyy miten auttaja jaksaa. Autettavan asiat vaan kiinnostaa. Yhtälailla ja jos ei enemmänkin mun jaksamisella on väliä että jaksan hoitaa.
Rakkaus ei riitä ja sillä ei uupumuksen tullen paljon pitkälle pötkitä
Tää on kuitenkin meiän yhteinen koti. Pitää meillä olla jotain yksityisyyttäkin ja omaa aikaa. Eikä vaan niin että muut voi tulla tänne niin vaan kysymättä sopiiko. Ja päättämällä palaverista. Kotihoidon työntekijät aikoo vaan luovuttaa. Niiden pitäis tehdä työnsä nurisematta. Ku on tän yheksän kuukauden aikana tehnykki. Mut ei kun yhtäkkiä heitetään hanskat tiskiin.- no mää todella toivon että jos muutos tulee niin se on sitten positiivinen, parempi ja tuo jotain hyvää tullessaan. Eikä vaan pahentais ja monimutkastais asioita. Se tosiaan tästä kaikesta vielä puuttuiskin . Muutenkin on jo ihan tarpeeks vaikeeta. Ja haastavaa. Mut jos ne paremman keinon keksii nii mikäs siinä sitten.
Kunhan me saadaan olla yhdessä ja viettää mahdollisimman rauhassa omaa elämää ja mää saan tarvittavat lomat ja mahdollisuuden omille menoille. Jatkossakin.
että sulla on niin rankka tausta
Se kaikki mitä oot joutunu kokeen.
Miten sun isä on sua kohdellu.
Miten paljon sua on syrjitty ja kiusattu.
Ja mitä vastoinkäymisiä oot kohdannu. Pettymyksiä ja sut on jätetty. Ja kaikki asiat mitkä sulla oli se viimenen pisara yrittää luovuttaa.
Nyt kuitenkin sulla on mut, ainoo valo ja ilo elämässä.
Mutta meilläkin on niin paljon vaikeuksia ja haasteita.
Ja usein tekee mieli luovuttaa, mutta joku rakkauden ihmeellinen voima ja usko auttaa eteenpäin vaikka toivosta en tiedä :(kun kaikki asiat vaikeutuu ja vaikeutuu ja vaikeutuu. Mutta yhdessä me mennään eteenpäin. Kaikesta huolimatta. Vaikka tarvin välillä lomaa tästä omaishoitajuudesta. Että jaksan taas arkee. Meillä on niin paljon kaikkee. Että välillä tää on vaan ihan hullua tää elämä ja vaikka yritetään parhaamme. Ei onnistuta. Sitten taas itketään. Kun elämä vastustaa. Ja ollaan surullisia. Mutta jatkaa meiän pitää. Vaikka sääkin haluisit luovuttaa tai luovuttaisitkin ilman mua.
Mää saan voimaa siitä että on ihmisiä jotka arvostaa tätä mun niin vähän arvostettua omaishoitajan työtä. Pari kehua ja arvostusta ohi mennen. Auttaa jaksaan. Vaikka teenki rakkaudesta. Niin ei se tarkota että omaishoitajia ei tarvis arvostaa. Vaan pikemminkin tukea tarvis enemmän monessakin mielessä. Mutta kaikki olettaa että sitä ihminen aina vaan jaksaa tätä härdelliä. Viis mun tunteista. Harva ihminen kysyy miten auttaja jaksaa. Autettavan asiat vaan kiinnostaa. Yhtälailla ja jos ei enemmänkin mun jaksamisella on väliä että jaksan hoitaa.
Rakkaus ei riitä ja sillä ei uupumuksen tullen paljon pitkälle pötkitä
Tää on kuitenkin meiän yhteinen koti. Pitää meillä olla jotain yksityisyyttäkin ja omaa aikaa. Eikä vaan niin että muut voi tulla tänne niin vaan kysymättä sopiiko. Ja päättämällä palaverista. Kotihoidon työntekijät aikoo vaan luovuttaa. Niiden pitäis tehdä työnsä nurisematta. Ku on tän yheksän kuukauden aikana tehnykki. Mut ei kun yhtäkkiä heitetään hanskat tiskiin.- no mää todella toivon että jos muutos tulee niin se on sitten positiivinen, parempi ja tuo jotain hyvää tullessaan. Eikä vaan pahentais ja monimutkastais asioita. Se tosiaan tästä kaikesta vielä puuttuiskin . Muutenkin on jo ihan tarpeeks vaikeeta. Ja haastavaa. Mut jos ne paremman keinon keksii nii mikäs siinä sitten.
Kunhan me saadaan olla yhdessä ja viettää mahdollisimman rauhassa omaa elämää ja mää saan tarvittavat lomat ja mahdollisuuden omille menoille. Jatkossakin.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut