Tässä murheiden laaksossa
en jaksa enää kantaa sinua;
kun jokainen ilta on kasvojasi täynnä
ja jokainen aamu herää vaimeampana.
Mekaanista toistoa,
rutinoituneiden liikkeiden harmoniaa,
päivät kuluvat kuin ruoskan isku
auringon polttamalla iholla.
Hitaasti korjaa aika tekojaan,
piirtäen julman hennolla kädellään
minusta karttaa:
miten unohtaa ei koskaan voi.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi