Pelastajain

Tässä on pelastajain,
se on minussa.
Minuksi kasvanut kanssani
samassa huoneessa,
tukehtuva kiduksissain.

En ole se sama sankari,
joksi kasvoimme kyynelein itkuna,
kitukasvuisena minä vain nauroin.
Nauroin häpeästä, nauroin kivusta,
nauroin sanoista jotka sanoin,
en nähnyt mitä lauseeksi vangitsi.

En tarkoittanut niitä tai siten.

Minä elin sen, 
minä loin sen,
muurit ja kettingit joilla opetuksein
kahlitsi ikihämärään soidintanssi
kasvamatta ymmärryksein,
joten vain kuolevaksi tanssin.
Haavojain nuolevaksi, 
uudestaan syntyväksi,
samasta tuhkasta nousevaksi.

Yhä heikompana, 
kun jo kauan sitten sammua sain.

Ennen vaahterapuun synnyin virttä,
kosin syntiä kymmenestä viittä.
Hirtän oksiin sieluni, 
oi vaahterapuu nöyrästi kiitän.
Jo Menneistä lehdistäsi kuolleita lapsia siitän,
minä auringon nousevan tuhkaksi niitän.