Putous

Putous, 
yllä rantojen valkoinen,
unohdus vain.
 
  Muiston pimeä horisontti,
näyttää tulevan kohti,
hiljalleen avautuen. 
   
   Kunnes repeää kuoro tunteiden, 
laulamaan kertosäettä yhä uudestaan, 
ollakseen vielä hetken olemassa.

  Ykseys onnen kutomista maailmoista,
aalloilla tanssiva ikuisuuksien 
vailla olematonta.

  Punoen runoistaan kaaosta. 

Niin kirkkaan kaunis, 
selkeä,
olkoonkin vain,
        kokonainen hetki.

  Sen kerran kertoja löysi tarinan,
jonka sanat tulivatkin polkuja muita,
  kuin kulkeva tuulen mukana,
    alkaen juuret jo vahvana,
      kantaen latvoihin kohti vapautta.

-Pajalla