Meissä solisevat vedet
kesäkuun kirkkaina aamuina
puiden takaa nousevan auringon
tuikkiessa laiturilta avautuvaa aavaa
iholla yhdessä nukutun yön raukea lempeys
kiireettömien suudelmien huomenlahjat
jalanpohjaa kutittava suolaheinä
teen hautuessa pannussa verannalla
solisevat vedet
vinoon kellahtaneen rakkauden talon
takapihalla
puropahasen seisahtuneessa mutkassa
kasvamaan kyllästyneen puun mätänevässä juuristossa
kaukaisen ajatuksen turhaan yrittäessä
herättää jotain jo sammunutta
sytyttää liekkiä
joka ajat sitten tukahtui
kivikossa virtaavien norojen kuivuessa
menetettyään yhteyden alkulähteeseensä
niin monenlaisina meissä
solisevat vedet
tyyntyvien ja paisuvien tunnetilojen sinfonista vyöryä
hiipuen ja räiskyen täydellisiä melodioita
loppuun asti soivia mestarillisia
ja hauraasti hyräiltyjä kesken katkeavia
sävelkulkuja
preparoidulla pianolla soitettua kirskuvaa
kitisevää natisevaa epämusiikkia
meissä solisevat
vedet
katseen kohdatessa katseen
pysyessä vastapäätä karkaamatta
käden silittäessä lempeänä kämmenselkää
riittävässä läsnäolossa
kaikki toisissaan resonoivat
vuosikymmenten saatossa kertyneet
jokaisesta kokemastamme rakkaudesta
ehkä liian monesta ja kipeästä
sieluun patoutuneet vedet
uurteistamme solisevat vapautuen kesäyöhön
sanattomasti ymmärtäessämme
meitä kantavan kallion voiman
04 04 22 illalla syntynyt runo. Tekstit syntyvät usein merkillisiä teitä, muotoutuvat arvaamatta. Nyt ajatuksena oli penkoa valokuva-arkistoa, valita sieltä kuva johon kirjoittaisi runon, sen kuvitukseksi sitten laittaisi ko. kuvan. Inspiraation lähteeksi valitsin tämän (kuvattu Meri-Porissa eräänä kesäyönä ei niin kovin monta vuotta sitten). Inspiraatio syntyi kuvassa näkyvästä vedestä, muodostui yllättäväksi teemaksi ja lähti ikäänkuin omille poluilleen, päätyen kalliopohjalle.
cc
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Herkän kaunis tunnelma,pidän.