Meri ei pääty rantoihinsa
se jatkuu minussa ja sinussa
väreilee vielä pitkään iholla
ja sisuskaluissa
Jokainen toistemme läpi vyörynyt
syvyys ja kuohu
joissa tulimme todeksi
eläessämme yhteistä päivää ja yötä
Siitä itseäni muistutan:
Ei yhdentekevää
kuinka kuohun rakkaani kanssa
Kaikki se heijastuu
siihen kuinka elämää katson,
kuinka läheiseni kohtaan,
rakastan ja teen työtä
Värittääkö
tunteellinen meri
ruusunpunaiseksi maailman, pehmentää
ääriviivat, saa siloittelemaan
rikokset joita tehdään
taivasta ja elämää vastaan
Ehkä kuohujen tyynnyttyä tympeään
kylmään suvantoon
näen kaiken harmaana,
sanon että rakkaus on pelkkää aivokemiaa
ja ilo on tosiaankin otettava irti sieltä mistä saa
Tai olen muuten katkera,
työtovereihin ja kanssaihmisiin
pettymykset, kätketyt turhautumiset
heijastan
Vai näenkö tervein silmin,
lasit ja väritykset pyrin riisumaan
rukoillen että voisin
enemmän ja paljaammin kohdata
Jos todesti kohtasin
itseä ja toista,
elämän rajoitteita ja velvoitteita
meihin pakenematta
Sydän auki uskalsin kuohua ja elää
todellisen puitteissa rajoja rikkomatta
Ehkä kauniisti silloin
meri vieläkin väreilee iholla ja
sisuskaluissa,
ei silmiltäni peitä
rakkaan lähimmäisen kasvoja
13 04 22
cc
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Löydän itseni säkeissäsi ja Ihailen yhä sanojesi rikkautta. Olen aina ihaillut, palaan myös usein lukemaan runoa jonka kirjoitit taannoin ihan muussa yhteydessä lepakoista.
Kiitos tästä.