Minä olen jättömaata
kaukainen nummi,
jolle ei eksy kuin purevat tuulet.
vain muutama kitukasvuinen puu
ja tuulen raastama ruohikko
ei ratsujen kaviot maahani tömise
ei vaeltaja jälkiään jätä
hiljaisuudessani minä lepään
painanut pääni kallioden suojiin
sammaloitunut elämäni nuora
nivelet kangistuneet liikkumattomiksi
kuin pystyyn kuollut puu
pystyssä, mutta eloton
vain harvoin öisin
saatan kuulla ne äänet
jotka kuiskivat kauniita sanoja aikojen takaa
niissä lepää ripaus lohtua, jonka luulin jo kuolleen.
jos tulisit
jos tulisit näin kauas
näkisit
näkisit minut
tekisit historiastani todellista
tekisit minusta todellisen
nyt vain odotan
Selite:
hiljaista musiikkia pimeässä ja ajatuksen lentoa tyhjille seinilleni
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihme ja kumma on se, kun sitä näin iäkkäänä on löytänyt jämerämmän otteen elämään. Vaikka olen jo 75 vuotias, niin tunnen olevani pojanviikari vielä. Heh!