sen ripset kaareutuivat kohti maata ja taivasta öisin ja aamuisin oli katseltavia kasvoja sellaisia joiden takia hymyilee parin vuoden taakse ja oli melkein sekä lähes, kaverukset mutta se oli vain matkaa kohti päämäärää luomisen tasapainoa värähtelyjen sinfoniaa
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Omintakeinen on Sinun runomaailmasi
todella hyvä
Kaihoisa tunnelma runossasi, runona jatkaa hyvin runojesi väriteemaa :))
aurinko ja kuu:)
:)
Noniin mä olen valmis sun keltaisuudelle ja kommentoinkin näin;
aurinko ihmisessä,kauneus rakkaudessa,pieni tuuli joka puhaltaa ja ennenkaikkea se tunne kun hymy kestää, mä pidän siitä ajatuksesta niiiiin paljon.
ouh.. ja wau.. ja *sanaton*
huh huh, minkä kuvan maalasit sanoillasi..
"Sen ripset kaareutuivat
kohti maata ja taivasta"
-kohdasta tulee mieleen
aurinko ja säteet.
Ja tuosta öisestä naamasta kuu. : )
Keltainen on iloinen väri.
Ihastuttavan kaunis runo taivaankappaleista.
Tämä saa hymyilemään, miettimään mitä kaikkea voikaan tarkoittaa matka ja kaverukset ja... Veikeä ja viisas.
Kyllä kannatti oottaa! Tää on ihana !! Tulee mieleen sellainen viaton lapsi, joka katselee maailmaa pienenä ihmeenä ..ja lopussa on ihanaa mystiikkaa, jonka tulkinnan jätän kertomatta:D
Värähdyttävä runo,
jossa hymyilevää lämpöä ja voimaa.
Tuntuu Hyvältä.
Mystiikkaa kirkkaimmillaan
runon kulku tässä minun kielelleni sopiva. tykkään paljon, suosikkeihin menee.
kaunista sinfoniaa.