Painajainen

Huidon raivona ympäriinsä,
en rauhaa näkemältäni saa,
kuvitella näkevänsä harhaa,
kuin myrkkykäärme kietoutuu
lähemmäksi sitkeää verkkoa,
"Sinä petit minut, ..sydäntä."

"EI! EN HALUA!" riuhdon,
otan otteeni irti sinusta,
en tähän tahdo jäädä!

Mieleni täysin harhaa,
aikansa vaivaa mieltä,
edelleenkin, juuri NYT,
mieli syöksee tätä tulta,
jäljel enään viiltävät liekit.

Kunnes löydän selkeen
tien, suoran tasanteen,
tien loppuvaihees oven,
viimeisin voimin juoksen,
niin paljon kuin jaloista
pääsen, pakoon SINULTA.

Jahtaat, luulet pääseväs
perässä ovesta sisälle,
takaisin minuun kiinni,
takaisin kahlitsemaan
elämäni, "Ei, nyt et saa
osuutta siihen enään.."
ja mies katoaa, ovi kuin
häviää tuhkana ilmaan.

Enään ei paluuta ole, mitään
tehtävis, vain tyhjyys, pimeys,
paikka, josta ei ole pääsyä
jäi kuin murheensa kans
satamaan, kahleisiin, laituriin
hyinen kylmyys, sydänsurut.

Herään hämmentyen unesta:
"Onneksi se oli painajaista."