vastapäivään
kukapa sitä olisi arvannut
sanat putoilevat katkerina huulilta
teekuppi polttaa sormia
että sarjassa silmänräpäyksiä
saisin tehtyä yhden vakavan virheen
vai oliko niitä kaksi
kolme? neljä?
että kun tulisi vihdoinkin lämmintä
sydämen syke hidastuisi
muuttuisi niin kylmäksi
ikään kuin routa olisi peittänyt sielut
ainoat asiat, jotka edes merkitsevät
minulle mitään
kattolamppu häikäisee
ja minä kävelen portaita ylös
jokaviikkoiset hetket
yrittää ymmärtää edes jotain
päivät kuluvat
että silmät tummuisivat
kynnet koukistuisivat ja illuusio särkyisi
liian heikko
liian kykenemätön
olinko minä aina väärässä?
että sinä sanoisit niin
että minä edes pystyisin siihen
mitä silloin teinkään
ja taivas värjäytyy
tummaksi
nurmella on lämmin maata
mutta sydämeeni sattuu
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sykähdyttävää kerrontaa.
Koen tämän ns tarinarunoksi.
Ehkä sanavalintani on ontuva, mutta joka tapauksessa runossa valtavasti sitä jotakin..
Sitä, joka pitää lukijan otteessaan niin että runon loputtua tahtoo lukea sen uudelleen.
Monesti.
Ääneenkin.