Kuiskitaan

Salaisuuden tahdoit mulle kertoa,
itsesi hiljaa paljastaa.
Hivuttauduit lähemmäs,
kämmenellä kevyesti kosketit.
Haluistasi kuiskasit,
katseessasi hehkui herkkä ymmärrys.

Kaiken halusimme toisillemme antaa,
sanoilla, joita ei voinut peittää.
Kerro, mitä tunnet,
ole valintani mun –
se, jonka luokse aina käperryn.

Olet suojani, pehmeä ja hellä,
ohjaa minut kuun valaisemalle polulle.
Jotta elämäni ei olisi vain
hetken lainaa,
jotain, joka katoaa.

Kyntesi, mustat ja pitkät,
upota selkääni, syvälle ihoon.
Henkeni annan käsiisi sun –
revi minut palasiksi,
ja laita taas kokoon.

Jäljet ovat yhä tuoreet,
mutta sinä olet poissa.
Tuoksusi lakanoissa,
yöpaidassasi,
kuiskivat totuutta:
se ei ollut unta.
Sinä todella olit vierelläni.