kirjoitin hampaani näkyviin
kynteni teroitin sydämesi kylkiin
vaikka se sattui itseänikin, hymyilin
kastoin kynäni omaan ydinnesteeseeni
ja roiskahdin taivaan pistekirjoitukseksi
tuikkimaan kaukaa jokaisen yösi
levottomuutta herättäviin kuviin
jolla ei ole hahmoa on kaikkeuden virta
lainaan itseäni tai jotakuta toista
jota väittävät viisaaksi
tai uniensa vangeiksi
et ikinä huomaisi eroa
pajunköysistä punotaan kauneimmat letit
se on aina ollut niin
täältä viimeiseen pasuunan soittoon asti
sormien nuput uneksivat silti yhä ujosti
kukkivansa täällä
ne hyväilevät valkeaa marmoria
täydenkuun valossa
kun kesän balsamoimat sydämet
värisevät hiljaa rintalastojen pienojen alla
missä ei ole suuntaa
vain vartaloiden varjokaaret
muistuttamassa tieltä poikkeavaa
olemassaolostaan
kun auringonkehrä ampuu nuoliaan
kohti aamun kalpeita portteja
kerro
ovatko rakkauden temppelit
aina hautoja
tai mitä tiedät agran tuulista
kaikuvatko askeleeni
yhä untesi kammioissa täältä tuomiopäivään
muuttaen kyyneleitä aamukasteeksi
ja onko jonkun toisen syleilyssä
erikoinen sivumaku
jonka olet aina tahtonut maistaa
vaikka yrität vakuuttaa toisin