Kohtaaminen (Kaksi yksinäistä)

Yön jälkeen
koivun oksalla
pieni pöllö katsoo minua
pää kallellaan
suurilla silmillään.
Mitähän se mahtaa miettiä?
Kuinka ymmärtää maailman?
Syö elääkseen, toisin kuin monet ihmiset.
Onko se siis peto, kun tappaa vain elääkseen.
Ja ihminen taas huvikseen.
Istun kuivalle kannolle ja annan aamutuulen puhaltaa unet silmistäni pois.
Olla hetken osa luontoa, eikä aina sen alistaja. 
Pilvet hiljaa liukuu pois, tulee päivä. Olisi aika jo lähteä, mutta minne minun tieni vie. 
Nousen viimein ja lähden hitaasti kävelemään, kohti polkua, kohti kotia
Pöllö katsoo perääni, kuin ymmärtäen, että polkumme kohtasivat hetkeksi ja erovat ikuisesti.