Mariupol 4. toukokuuta 2022
Oliko sydämeni minussa vai poissa
istuessamme lohkareiden välissä
merenrantakalliolla
kuuntelimme kesäistä iltaa ja
käteni kädessäsi tunsi pienimmätkin värähdyksesi
ja toivoin että näkisit katseestani
että minä olen avoin
en pelkää elämää enkä pakene viereltäsi
Eikä sydämeni ollut poissa
se oli minussa avoin kuin kevätlintuinen taivas
ja olin vilpitön ja tarkoitin kaikkea
minkä niin kovasti toivoin
näkyvän silmistäni
että minä olen valmis enkä pelkää
astua kanssasi sinne
missä myrskytuulet koettelevat rakkautemme,
missä arjen paine pusertaa meitä
Yhdessä kestämme
niin kuin nyt tässä, rakkaani tässä
lohkareiden välissä suojassa
maailman tuulilta:
myrskytuulten keskellä on meillä suoja
toisissamme,
yhteenliittyneissä käsissä, jotka
eivät pelkää rakastaa, käsissä jotka eivät
suostu vihaamaan
Uskothan sen Ilja, uskothan?
Oliko sydämeni minussa vai poissa, rakkaani:
tuli syksy, sinun oli lähdettävä -
ja minä jäin Mariupoliin,
ja vesi nousi korkeammalle,
sen kuohut peittivät suojaisan poukamamme
Kumpi meistä ensin irrotti kätensä, Ilja?
Vielä syyskuussa rakkautemme oli vahvempi kuin poliittiset rintamat,
sinä arvostelit Ukrainaa, osan arvostelustasi saatoin hyväksyä,
minä Venäjää, jossakin kohtaa olit samaa mieltä -
enemmän kuin politiikasta puhuimme unelmastamme:
kuinka maidemme sorretut vähemmistöt
kerran olisivat yhtä, ja että me, sinä ja minä
emme hellitä
ennen kuin se toteutuu
Ensi kesänä, sanoit, ensi kesänä marssimme lippumme kanssa
Kiovassa ja marssimme Moskovassa
ja tuuli liehuttaa hiuksiamme niin kuin me lippua
ja ehkä meidät pidätetään ja piestään
mutta mitäpä siitä
Luumme voidaan murskata, kasvomme lyödä mustelmille
mutta unelma vapaudesta elää
Marraskuussa äänesi oli kireä, yritit olla arvostelematta
koska tiesit
ettet kykene puhumaan maltillisesti
ja minäkin olin hiljaa
eikä unelmamme hengittänyt
Tammikuussa en saanut sinuun enää yhteyttä,
kerrottiin että olet ylennyt upseeriksi
ja joku tiesi sanoa että olet hävittänyt sateenkaarilippusi
Helmikuussa maailma räjähti kasvoille -
viha valtasi sydämet,
muiden mukana nostin nyrkkini ja huusin
Kuolema Venäjälle !
ja sinä huusit rajan toisella puolella
Kuolema Ukrainalle !
Kuinka minä vihasinkaan sinua, Ilja,
vihasin ohjusten ruhjoessa Mariupolin taloja
vihasin niin että kynteni painuivat käsivarsieni lihaan
ja kyyneleet juoksivat valtoimenaan kasvoillani
sydämeni vavahdellessa
Mutta minä aloin ajatella, Ilja
aloin ajatella, ja alkaessani ajatella
sydämeni lipui pois
Katselin vihaa taistelutovereideni silmissä,
maanmiesten, ja niiden
jotka saapuivat meitä auttamaan ahdingossa -
kivääriä puhdistava suomalainen hetekan reunalla, kaljupää
jonka vimmaisesta päräyttelystä ymmärsin vain
ryssä, ryssä
Katsellessani ja kuunnellessani aloin ajatella
Ajattelin hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Ukrainaani
toisen maan vallanhimoisen politiikan uhrina,
ja toisen maan kansalaisia päättäjiensä suoltaman propagandan
ja kiihotuksen uhreina
Ajattelin kuinka aivopesun uhrit heidän maassaan huutavat:
Nujertakaa se vitun Ukraina !
Ja kuinka maanmiesteni silmissä paloi sama viha,
saman julmuuden ja pahuuden näin heidänkin katseessaan,
ei, omassa katseessani, huutaessani kohotetuin nyrkein:
Nujertakaa, nujertakaa vitun Venäjä !
Ja minä pelästyin pahuutta -
se ei ollut venäläisten pahuutta, ei jonkun toisen
se oli minun pahuuttani, jonka vallassa
halusin murskata ja tappaa ne, joiden olemassaoloa
en suvainnut
Aloin ajatella
ja lakkasin vihaamasta
Ja minun väsynyt sydämeni
lipui minusta pois
Välillämme on raja joka erottaa meidät, Ilja,
vihaat ukrainalaisia koska he ovat ukrainalaisia,
ja koska teille sanottiin, että Ukraina
julisti sodan liittoutuessaan
länsimaisten sodanlietsojien kanssa Venäjää vastaan,
ja siksi vihaat minua, koska olen ukrainalainen
olet väärällä puolella, ja minä, minäkin olen
koska sodassa ei ole
oikeaa puolta, ja vaikka nyt ojentaisin käteni
sinä et sitä löytäisi, et kuulisi ääntäni
se on minun vikani, Ilja
koska juuri minä olen vihannut
toivottanut kuolemaa kaltaisilleni,
niille jotka ovat väärällä puolella
koska ovat
anna se minulle anteeksi
minä aloin ajatella, aloin ajatella Ilja
ja nyt seison tässä
ja savu peittää Mariupolin murskaksi pommitetut kadut
Azovstalin teräksisten rakennelmien varjossa
liekkien loimottaessa taivaalle
ja aallot peittävät meidän suojaisan poukamamme
ja minä huudan
hyvästi rakas Asovanmeri, hyvästi taistelutoverit
hyvästi minun rakas Iljani
pienen hetken mekin rakastimme, se on iloni
kotikaupunkini raunioilla,
hetken kukoistivat Mariupolin herkimmät kukat
ainakin hetken
yhteenliittyneet kätemme
olivat voimakkaamat kuin kaikki
maailman viha
meidän vihamme, meidän hulluutemme
joka nyt peittää hoippuvan Ukrainan
Tänään olen muistanut sen kaiken
niin kipeästi
aamusta saakka on naurusi kaikunut korvissani
ja vaikka en haluaisi, on pakko muistaa
kuinka katselimme ruohonkorsia kallion uurteissa
kivenkoloihin puikkelehtivia sisiliskoja
mereen laskevan auringon säteet otsallasi
sädehtivä naurusi kalliolla
sydämeni oli minussa ja se sykki
sinulle, Ilja
ja käteni kädessäsi tunsi -
ja nyt on toukokuun alku
kallionkoloissa heräävien sisiliskojen aika
nuoren rakkauden ja unelmien
aika
edellisestä kesästä liian monta valovuotta
eikä minulla ole enää sydäntä
joka tuntisi rantaan saapuvien laineiden keveyden
värähtelyn toisissamme
hyvästi Asavanmeri, paljastan rintani
jonka sisällä sydän on poissa
se lentää sinun luonasi, Ilja
enkä saa sitä takaisin
savuavan Mariupolin raunioilla
tarttuvat käsiini
sanovat älä ole typerä, Pavlo
repäisen itseni irti
ja juoksen tuleen, sillä sydämeni on poissa
sitä tallovat niiden rautasaappaat, jotka sanoivat:
vihaa vihollistasi
eikä yhteenliittyneiden kättemme heiveröinen suoja
kestänyt heidän suunnattoman vihansa painetta
sen tarttuessa meihin kuin
kavala rutto, jonka tarttumista ei aluksi
huomaa, vasta sitten
kun se purskahtaa suusta avautuvina paiseina
nujertakaa minun veljeni, minun rakkaani, minun ystäväni
sillä he eivät enää saa olla rakkaita
en minä halua sinua nujertaa, Ilja, kuuletko
haluan että elät
ja että Venäjän kansa elää
sitä minä vain toivon
että tankit kuolevat, että suunnitelmat kenraalien ja
everstien pöydillä kuolevat, että
ihmisyyden harhapoluille joutuneen presidentin
vallanhimoiset ajatukset kuolevat hänen otsansa takana
että Venäjän kansa ei nujerru, vaan vapautuu
vääristä johtajistaan
että Ukrainan kansa pääsee vapaaksi
katkeruudesta vielä joskus
että jonain päivänä, jonain päivänä
kun meitä ei enää ole, kun kaupunkini raunioille
ovat nousseet uudet talot, kukkakumpujen yli puhaltaa
leuto tuuli mereltä
kädet ojentuvat rajojen yli solmiutuen toisiinsa
niin kuin meidän kätemme
rantakalliolla kauan kauan sitten
ja että rajojen tuolla ja tuolla puolen
ei enää vaaditakaan heitä irrottamaan otettaan
ja nujertamaan toisiaan
vaan heille sanotaan hyväntahtoisesti
rakasta Pavlo, rakasta Ilja
silloin heidän sydämensä liittyvät toisiinsa
eivätkä koskaan enää ole poissa
itseltä ja toiseltaan
ja hetken he väreilevät loistavina kukkina
Mariuopolin hymyilevässä yössä
juostessani tuleen
jos minun täytyy nyt kuolla
haluan kuolla sinun kiväärisi luotiin, Ilja
sillä sydämeni on poissa
se lentää kyyhkysten mukana
monimuotoisen rakkauden kaikissa väreissä
ja asuu siunaavana varjona
otsallasi
Näitä ajattelen
pysähtyessäni teräskompleksin sokkeloissa
ja jatkaessani taas juoksua
kyyneleet poskilla
tämä pimeys ympärilläni tihenee
läpitunkemattomaksi
ohjusten valojuovat ja liekkien loimotus
kasvattavat varjojen lonkeroita
ja seisahdun huohottamaan
ja ihmettelen kuinka helposti ihminen
päätyi olemaan - poissa
Minä muistan kuinka istuimme lohkareiden välissä
merenrantakalliolla
ruohonkorsia kallion uurteissa
sisiliskot ja mereen laskeva aurinko
kuuntelimme heinäkuista iltaa
kesätuulen suhinaa
ja käteni kädessäsi tunsi pienimmätkin
värähdyksesi
muistan
kuinka sydämeni oli minussa
kun rakkaudessa yhteenliittyneet kätemme
hetken aikaa olivat
vahvemmat kuin kaikki julmuus
suvaitsemattomuus, lippuja tahraava
viha, jota rajan kummallakin puolella
Euroopan kaikissa maissa, maailmassa kaikkialla
huudetaan tuolle tai tuolle puolelle
nujertakaa se ja se ja se nujertakaa nujertakaa
se huuto
repi rantamme kappaleiksi
häpäisi kauneimpien hetkiemme muiston
enkä minä kestänyt kuunnella sitä huutoa enää
nyt minä juoksen
liekkimereen Azovin terästehtaan sokkeloissa,
juoksen rinta paljaana jokaisen tarkka-ampujan luodille
ja painaessasi liipaisinta siellä jossain
ja luodin lävistäessä rintalastani
räjähtäessä sisälläni silpoen keuhkot ja sydämen
ehkä hetkeksi saan itseni takaisin
pirstaleiksi silpoutuneen sydämeni
sykähtäessä viimeisen lyöntinsä maan päällä
ehkä pieneksi hetkeksi
palautat minulle rohkean sydämeni Ilja
Rakkaudella sinun, Pavlo
Mariupol 4. toukokuuta 2022
runon vaihtoehtoinen päätös:
viha, jota rajan kummallakin puolella
Euroopan kaikissa maissa, maailmassa kaikkialla
huudetaan tuolle tai tuolle puolelle
rakkaudessa yhteenliittynein,
omaa aatetta muista piittaamatta ajavin käsin
nujertakaa se ja se ja se nujertakaa nujertakaa
se huuto repii rantamme kappaleiksi
häpäisee hetkiemme muiston
enkä minä kestä kuunnella sitä huutoa enää, Ilja
kohta minä juoksen
liekkimereen Azovin terästehtaan sokkeloissa,
juoksen rinta paljaana jokaisen tarkka-ampujan luodille
ja ehkä sitten
painaessasi liipaisinta siellä jossain
hetkeksi palautat minulle rohkean sydämeni, rakas Ilja
sydämen joka ei pelännyt kohdata arjen haasteita, vastatuulta
ja uupumatta taistella sen puolesta mihin uskoo?
Rakkaudella sinun, Pavlo
Mariupol 4. toukokuuta 2022
Näin pitkä teksti täytyisi jättää lepäämään, sitten kun on irtautunut ja saanut etäisyyttä palata karsimaan, täydentämään. Nyt tekstissä on paitsi liiallista toistoa, myös liikaa alleviivauksia, liian vähän rivien väliin jätettyä puhdasta metaa. Antaa olla, eihän tässä ollut tarkoituskaan luoda taideteosta, vaan tarkastella runoutta propagandan välineenä: kuinka monia propagandistisia tai sellaiselta vaikuttavia tarkoituksia voi upottaa yhteen runoon ja sen (näennäisille tai todellisille) metatasoille? Paras tapa tarkastella propagandaa on kirjoittaa sitä niin, että se menee vähän omankin ihon alle. Yritys ainakin oli kunnianhimoinen ja onnistuin liikuttamaan itseäni.
Runollisuuden voima on mielestäni ennen muuta siinä, kuinka se ohittaa järjen päätelmiä, operoi hienovaraisemmilla tunteen ja eläytymisen tasoilla vaikuttaen tunnemaailmasta käsin ajatteluun, päätelmiin ja siten jopa valintoihin (etenkin spontaanisti tehtäviin, impulsiivisiin).
Siinä missä suorasanainen julistuksellinen propaganda ja agitaatio aatteellisuuteen vetoavana käyttää älyllisiä käsitteitä ja selkeästi tarkoitusta vastaavia kielikuvia, runollisempi manipulointi pyrkii synnyttämään tunteita ja siten vaikuttaa ikäänkuin kiertokautta. Hienovarainen manipulointi näyttäisi kuitenkin sopivan vain rajattuihin kohderyhmiin. Mitä hienovaraisempaa ja kätketympää manipulaatio ja agitaatio on (esim. käänteisesti vaikuttava propaganda, jossa vastapuoleksi tekeydytään tavalla, jonka tarkoitus on herättää kritiittistä ajattelua, jopa synnyttää vastenmielisyyttä tätä kohtaan) sitä suuremmaksi kasvaa riski, että lukija manipuloituukin väärään suuntaan. Yksilön emotionaalisesta virittyneisyydestä sekä aatteellisuudesta ja sen intensiteetistä riippuu millaisia virikkeitä hänen tunne-elämänsä ja ajattelunsa (assosioitumiset, tunnemuistin aktivoitumiset) tekstistä poimii ja mitkä kirjoittajan ehkä tarkoittamista haltioitumisista, empatian kokemuksista (siihen suuntaan, johon kirjoittaja on ne tarkoittanut syntymään) jäävät toteutumatta.
Ukrainan sota ja kärsimys lienee tällä hetkellä yksi käytetyimmistä aiheista, väline, jota voi hyödyntää niin militaristisen kuin pasifistisen ja käsittelytavasta riippuen lähes minkä tahansa tarkoituksen ajamiseen. Tuntuu ettei mikään ole runoilijalle liian pyhää, koskematonta, ettei sitä voisi käyttää oman aatesuunnan ajamiseen ja itsetietoisiin korostuksiin.
04 05 22, viimeistelty 05 ja 06 22, julkaistu 06 05 22.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit