Miksi pelkäsin sitä niin paljon silloin
että uneen itseni itkin illoin.
Tuntui kun maailma loppunut ois
kun lähdin viimein luotas pois.
Ei meillä ollut rakkautta enää aikoihin
ei uskottu samoihin taikoihin.
Pikkuhiljaa pimeys laski viittaansa ylleni
ei paistanut enää valo tielleni.
Missään ei ollut enää järkeä
mutta opetus siinä oli tärkeä.
Nyt istun kotini rappusilla yksin
muttei tietäni vuorattukaan pettymyksin.
Sain elämääni tilalle paljon valoa
erilailla tunnen taas elämään paloa.
Olen varma että joskus vielä rakastun
siihen saakka itseeni tutustun.
Jos katsoo maailmaa tästä kulmasta
se voi olla täynnä myös kauneutta.
Kaikki sisälläsi ollut onni kerää,
elämä alkaa kun toivo herää.
Selite:
pohdintoja
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit