Mi amas vin eĉ se vi ne scias ĝin. Monologi. Ensimmäinen näytös.

H u o l e n p i t ä j ä: Rakastan sinua.

E p ä i l i j ä: Ikäväkseni joudun toteamaan, että sanasi osuvat ohi.

H u o l e n p i t ä j ä: Se oli arvattavissa. Jos jo uskoisit minua, ei minun tarvitsisi sanoa mitään.

E p ä i l i j ä: Kuule, annahan, niin selitän. Kun minulle on sanottu noin, on puhujalle ollut rakas jokin osa minusta. Kuten joku hyvä ominaisuuteni, tekoni tai mielialani. Niistä palkinnoksi olen saanut kuulla sanat. Tämän olen käsittänyt rakkaudeksi. Siis, kuule, sanon, jokin kolmesta äsken mainitusta sai sinutkin näin sanomaan. Muutoin ei voi olla.

H u o l e n p i t ä j ä: Sanon, osut ohi totuudesta.

E p ä i l i j ä: Kenties sitten niin. Mutta jäin kuitenkin miettimään. Kerro, mitä minä olen tehnyt sinulle nyt ansaitakseni tämän?

H u o l e n p i t ä j ä: Et ole tehnyt mitään, etkä voisikaan tehdä mitään. Mitään etua en saa sinusta. Olet minulle hyödytön.

E p ä i l i j ä: Hyödytön, sanot?

H u o l e n p i t ä j ä: Sanani osuivat maaliin.

H y ö d y t ö n: En käsitä yhtään. Minä… en saa sanaa suustani.

H u o l e n p i t ä j ä: Mene nyt, ja mieti.
 
(Hyödytön poistuu.)