Sade

seison sateessa
ihmiset, ihmiset ympärilläni
kiireissään on kuin sade tän maan
pahin murhe ois
ja voi, voi kun se ois

mä ihollani tunnen sen
ne kylmät hyytävät pisarat
pisarat ihooni osuu
rikkoutuu .

niinkuin ihmiset toisensa rikkovat
valheillansa, turhilla odotuksilla
toisiaan sormilla syyttävät

niinkuin on elämä
joskus tämän pienen tytön
elämä kovettanut
sanonut ajan kanssa sinä totut
tai sitten et ja murennut
pala palalta on elämä tämän
hennon ulkokuoren kuorinut

niin elämä kuori kuin omenan mädän

sisältä tuon omenan
kuolleeksi jo luulleen
uusi siemen tuli
siemenestä pienestä
niin vahvakin lopulta tuli
ei sisimpäänsä asti
kovuutta elämänsä
päästänyt

nyt sateessa se seisoo
vahvana kestäen jokaisen tuulen
viiman tuo puu

alle puun on elämän koulima
sateessa seissyt tyttö
haudattu

alle puun uusi tyttö kävelee
sitä sateessa halaa kyynel silmässä
hymyilee
kuin puun tarinan aavisten